#56. Μουσείο Ελιάς και Ελληνικού Λαδιού, Sparta, Grekland

I Grekland har skördandet av oliver en lång historia, både som jordbruksyrke och som ekonomisk verksamhet. Frukten av skörden, olivoljan eller "det gröna blodet", var länge en källa till rikedom och makt. Förutom att vara en basvara i den grekiska dieten, är olivoljan välkänd både för dess kosmetiska och farmaceutiska egenskaper.

Muséet i Sparta över oliver och den grekiska olivoljan strävar till att lyfta fram kulturen och historien runt oliverna och olivproduktionens teknologi, vilka är fast förknippade med den grekiska identiteten. Museet ligger i hjärtat av Lakonien, en av de viktigaste olivproducerande trakterna i Grekland, men är trots det inrymt i ett gammalt elbolags lokaler.

Utställda på övre plan, på entréplanet, är de första vittnesmålen om oliver i Grekland: Sällsynta fossila olivblad, 50 000 - 60 000 år gamla, från ön Santorini, de äldsta fynden, som bevisar förekomsten av olivträd i Grekland. Utställningen visar också olivernas bidrag till ekonomin från förhistorisk tid till 1900-talet, och deras roll inom föda, kroppsvård och belysning. En särskilt uppmärksamhet ges åt hur oliverna har förvärvat en symbolisk dimension inom grekernas mytologi, religion, beteende och seder. Ett fåtal exempel på forntida och modern konst i museet visar att oliverna har varit en ständig inspirationskälla för grekiska konstnärer.

Museets bottenvåning ägnas åt utvecklingen av tekniken inom olivoljeproduktionen från antiken fram till början av den industriella eran. I de tidigaste kända primitiva oljeproducerande anläggningarna krossades oliverna troligen med hjälp av pundare i stenfat. Olivmassan pressades på ett upphöjt stenfundament med hjälp av en horisontell, med vikter försedd träbalk, som fungerade som en hävstång. Denna metod var i bruk i över tre tusen år. Såsom lättare än vatten kunde den flytande olivoljan slutligen skummas av.

En revolution under den hellenistiska perioden, det fjärde århundradet före Kristus, utgjorde införandet av den roterande kvarn för krossning oliverna, som var rådande ända till de senaste tiderna. I Grekland täckte djurdrivna olivkvarnar kravet på en ökad produktion av olivolja under de venetianska och ottomanska perioderna. Dessa kvarnar hade en till tre kvarnstenar som var cylindriska och större än i tidigare versioner, medan krossbassängen nu var platt. Detta slag av förindustriella djurdrivna oljepressningsanläggningar var i bruk i Grekland långt in på 1970-talet, utan att ha genomgått någon betydande teknikutveckling.

Den krossade massan placerades i säckar, vilka sattes i en skruvpress av trä. Den dubbelpress i trä med vinsch från Xirokambi, som ställs ut på museet, är ganska imponerande. Pressplankorna i trä är fästa vid två skruvar, som vreds av män med hjälp av en vinkelrätt roterande axel. En olivpress från ön Lefkas dokumenterar att djurkraften överlevde in på 1900-talet. Via stora arbetsmodeller har tonvikten också lagts på återupplivandet av de av olika kraftkällor drivna olivoljepressarna (vattendrivna, ångdrivna, dieseldrivna och el-drivna).

En separat modul ägnas åt den hemgjorda och industriellt producerade tvålen: från den stora kittel, som fortfarande används av gammaldags hemmafruar för att göra tvål, till tvålbehållare som används inom industrin.

Museet har också en liten, men intressant utomhusdel. Här finns några olivträd och stora olivoljeproducerande enheter: exakta kopior av en förhistorisk, en hellenistisk och en bysantinsk olivpress visas här.
Under den postbysantinska perioden utvecklades stora organiserade verkstäder med flera samtidigt arbetande pressar parallellt med den uråldriga hemproduktionen av olivolja.

(Vici Ståhlström)

Kreikassa oliivien korjuulla on pitkä historia sekä maatalousammatina että taloudellisena toimintana. Sadonkorjuun hedelmä, oliiviöljy eli "vihreä veri", oli rikkauden ja vaikutusvallan lähde. Sen lisäksi, että oliiviöljy on erottamaton osa kreikkalaista ruokavalioa, se tunnetaan myös sekä kosmeettisista että lääkennällisistä ominaisuuksistaan.

Oliiveille ja kreikkalaiselle oliiviöljylle omistettu museo Spartassa pyrkii tuomaan esiin oliiveihin liittyvän kulttuurin ja historian sekä oliivintuotannon teknologian, jotka liittyvät saumattomasti kreikkalaisten identiteettiin. Museo on keskellä Lakoniaa, yksi tärkeimmistä oliivejä tuottavista seuduista Kreikassa, mutta sijaitsee silti vanhan sähkölaitoksen tiloissa.

Esillä ylemmässä, sisääntulokerroksessa ovat ensimmäiset todisteet oliiveista Kreikassa: Harvinaiset 50 000 - 60000 vuotta vanhat kivettyneet oliivinlehdet Santorinin saarelta, vanhimmat löydöt, jotka tarjoavat todisteita oliivipuun olemastaolosta Kreikassa. Näyttelyssä on myös osasto oliivin vaikutuksesta talouteen esihistoriasta 1900-luvulle, ja sen rooli ravinnossa, vartalonhoidossa ja valaistuksessa. Erityinen mainita on siitä, miten oliivit saavuttivat symbolisen ulottuvuutensa kreikkalaisten mytologiassa, uskonnossa, käyttäytymisessä ja tavoissa. Museon muutamat esimerkit antiikin ja nykyajan taiteesta osoittavat, että oliivit ovat olleet jatkuva inspiraation lähde kreikkalaisille taiteilijoille.

Museon pohjakerros on omistettu oliiviöljyn tuotantotekniikkan kehityselle muinaisista ajoista varhaiseen teolliseen aikaan asti. Varhaisimmissa tunnetuissa primitiivisissä oliiviöljyä tuottavissa laitoksia oliivit luultavasti murskattiin käyttäen survinta ja kivimaljaa. Oliivimassa puristettiin korotetulla kivilaatalla vipuvartena toimivan, vaakasuoran ja painoilla varustetun puisen parrun avulla. Tämä menetelmä pysyi käytössä yli kolme tuhatta vuotta. Vettä kevyempänä kelluva oliiviöljy kuorittiin lopulta talteen.

Mullistus oli hellenistisellä kaudella, neljännellä vuosisadalla e.Kr., käyttöönotettu pyörivä oliivien murskain, joka pysyi vallitsevana tekniikkana aina viime aikoihin asti. Eläinkäyttöisellä oliivimyllyllä lunastettiin vaatimukset lisätä oliiviöljyn tuotantoa venetsialaisten ja ottomaanien aikakausina Kreikassa. Näissä myllyissä oli  yhdestä kolmeen myllykiveä, jotka olivat lieriömäisiä ja suurempia kuin aiemmissa versioissa, murskausaltaan ollessa nyt tasainen. Esiteolliset eläinkäyttöiset öljynpuristuslaitteet olivat Kreikassa käytössä aina 1970-luvulle asti ilman merkittävää teknistä kehitystä.

Murskattu massa laitettiin säkkeihin, jotka sijoitettiin puiseen ruuvipuristimeen. Museon Xirokambista peräisin oleva puinen kaksoispuristin vinttureineen on varsin vaikuttava. Puiset puristuslankut on kiinnitetty kahteen ruuviin, joita käännettiin miesten toimesta kohtisuorassa pyörivän akselin avulla. Lefkada-saarelta oleva oliivipuristin todistaa, että eläimiä käytettiin voimanlähteinä vielä 1900-luvulla. Suurikokoisten mallien avulla painoarvoa on annettu myös voimakäyttöisten (vesi-, höyry-, diesel- ja sähkökäyttöisten) oliiviöljypuristimien uudelleentulemiselle.

Erillinen moduuli on omistettu saippuan tuotannolle kotitalouksissa ja teollisuudessa: suurista padoista, joita vanhanaikaiset kotiäidit edelleen käyttävät saippuaa tehdessään, teollisuudessa käytettäviin saippua-astioihin.

Museolla on pieni, mutta mielenkiintoinen ulkoalue. Täällä on esillä muutama oliivipuu sekä suurikokoisia oliiviöljyä tuottavia laitteita: Tarkat jäljitelmät esihistoriallisista, hellenistisen ajan ja bysanttilaisen ajanjakson oliivipuristimista.
Bysantin jälkeisenä aikana suuret järjestäytyneet pajat, joissa oli useita puristimia toiminnassa samanaikaisesti, kehittyivät oliiviöljyn ikiaikaisen kotituotannnon rinnalle.

 (Vici Ståhlström)

In Greece harvesting olives has a long history, both as an agricultural occupation and as an economic activity. The fruit of the harvest, the olive oil, or the “green blood”, used to be a source of wealth and power. Besides being a staple component of the Greek diet, olive oil is well known both for its cosmetic and for its pharmaceutical qualities.

The Museum of the Olive and Greek Olive Oil in Sparta aims to highlight the culture and history of the olive and the technology of olive production, which is inextricably linked with the Greek identity. The museum is located in the heart of Laconia, one of the main olive producing locations in Greece, but is in spite of this housed in the premises of an old electricity company.

On display on the upper, entrance floor are the first testimonies about the olive in Greece: Rare fossilized olive leaves, 50,000-60,000 years old, from the island of Santorini, the oldest findings offering proof of the presence of the olive tree in Greece. The exhibition also shows the contribution of the olive to the economy from prehistoric times to the 20th century, and its role in nutrition, body care, and lighting. A special mention is made of how the olive acquires a symbolic dimension in the mythology, religion, the manners, and customs of the Greeks. The few examples of ancient and modern art in the Museum demonstrate that the olive was a constant source of inspiration for Greek artists.

The Museum’s ground floor is devoted to the evolution of olive oil production technology from ancient times until the early industrial era. In the earliest known primitive olive oil producing installations the olives were probably crushed using pounders and stone basins. The olive pulp was pressed on an elevated stone base, with the help of a horizontal wooden beam with weights, which functioned as a lever. This method remained in use for over three thousand years. Being lighter than water, the floating olive oil was finally skimmed off.

A revolution in the Hellenistic period, fourth century BC, was the introduction of the rotating mill for crushing olives, which prevailed into recent times. In Greece, the animal-powered olive-mills covered the demands for increased olive oil production during the Venetian and Ottoman periods. These mills had one to three millstones that were cylindrical and larger than in earlier versions, while the crushing basin was now flat. The pre-industrial animal-powered oil-pressing installation operated in Greece well into the 1970s, without undergoing any significant technological development.

The pulp was then put in sacks, which were placed in a wooden screw-press. The wooden double press with a winch from Xirokambi, which is exhibited in the museum, is quite impressive. The wooden pressing-planks are attached to two screws, which were turned by men with the help of a perpendicular rotating axle. An olive press from the island of Lefkada documents the survival of animal power in the 20th century. Using large working models, emphasis has also been placed on the revival of the powered olive oil presses (water-powered, steam-powered, diesel-powered and electricity-driven).

A separate module is devoted to the domestic and industrial production of soap: from the large cauldron, still used by old-fashioned housewives to make soap, to the soap-vats used in industry. 

There is a small, but interesting outdoor section of the museum as well. This features some olive trees and large olive oil-producing devices: Exact replicas of a Prehistoric, a Hellenistic and a Byzantine olive press are shown here.
During the Postbyzantine period, large organized workshops with several presses operating simultaneously developed alongside with diachronic domestic production of olive oil.

(Vici Ståhlström)

Poäng ‒ Pisteet ‒ Points

☻☻☻☺☺

(Yngve Malmén)

Adress – Osoite – Address

The Museum of the Olive and Greek Olive Oil

Othonos-Amalias 129

GR-231 00 Sparta

Grekland

www.piop.gr/en/diktuo-mouseiwn/Mouseio-Elias-Kai-Ellinikou-Ladiou/to-mouseio.aspx

#55. Höyrykonemuseo, Tampere, Finland

Skotten James Finlayson grundade ett bomullsspinneri i Finland, i Tammerfors år 1820. År 1836 sålde Finlayson fabriken åt affärsmannen Carl Samuel Nottbeck från Reval och riksrådet Adolf Georg Rauch. Fabrikens nya namn blev Finlayson & Co. Fabriken var under en lång tid en förebild för den finska industrin och den viktigaste arbetsgivaren. På 1870-talet var var fjärde industriarbetare i Finland anställd av Finlayson. Finlaysons område expanderade i slutet av 1800-talet till en ministat i staden. Finlayson var fram till 1920-talet Nordens största industrietablering. Fabrikens arbetare hade lätt att identifiera sig som finlaysonska. Fabriken hade sin egen skola, sjukhus, polis och handel samt egna pengar.

Det första vattenhjulet helt i metall i Finland togs först i bruk hos Finlayson. Företaget byggde också på 1870-talet norra Europas största täckta utrymme, ett väveri, som kallades Plevna. Det första elektriska ljuset i Finland och i Norden tändes i den stora väverisalen Plevna redan 1882. Den första användbara och för en industriell produktion lämpade elektrisk glödlampan gavs ut på marknaden bara tre år tidigare av amerikanen Thomas Alva Edison. Den största ångmaskinen i Norden byggdes 1900 för att producera energi för Finlaysons bomullsfabriks spinneris, väveris och färgeris behov.

Även om fabriksverksamheten redan har flyttat, fortsätter aktiviteterna på det historiska Finlaysonområdet. Där finns idag bland annat ett ångmaskinsmuseum, som är tillgängligt via muséet Werstas. I och med ångmaskinsmuséet öppnades i Tammerfors i maj 2002 ett nytt fönster mot Finlands industriella historia, då Finlayson-fabrikens gamla ångmaskinshall öppnades för allmänheten. Den permanenta utställningen presenterar museets ångmaskin, som är den största, som någonsin har används inom den finländska industrin. Redan före detta hade den på 1950-talet ur drift tagna Sulzer ångmaskinen varit i musealt bruk, men publiken hade inte haft tillgång till den.

Ordet ångmaskin hänvisar ofta till en kolvångmaskin, men också med enligt andra principer funktionerande maskiner kan ångans värmeenergi omvandlas till mekanisk energi, och även dessa kan därmed betraktas som ångmaskiner. I ångmaskinen expanderar ångan och förflyttar en kolv, som i sin tur roterar det verkliga manöverorganet, som kan vara en elektrisk generator, en fartygspropeller, en pump, en kompressor eller ett lok. Själva ångmaskinerna är nuförtiden ganska ovanliga kraftkällor, men i det förflutna bidrog de märkbart till födelsen av den industriella revolutionen.

Sulzer-ångmaskinen, som användes som kraftkälla vid Finlaysons fabrik, är fortfarande på sin ursprungliga plats. Den färskånga, som den i Schweiz vid Gebrüder Sulzers fabrik byggda ångmaskinen behövde, producerades i ångpannor, som sedermera har rivits. Ångpannorna var av engelskt ursprung. Som bränsle användes först ved, senare också kol. 50 kubikmeter vedträ förbrukades per dag. Ångmaskinens arbetslag bestod av 4-5 män.

Den i maj 1900 i bruk tagna maskinjättens effekt var 1650 hästkrafter och svänghjulets diameter mer än 8 meter. Sulzer-maskinen var ett tekniskt underverk vid sin tid. På sin tid roterade den upp till 62 varv per minut. Svänghjulet har 40 fåror för två-tums rep. Kraften överfördes från svänghjulet med hjälp av linorna till transmissionsaxlarna, kraftaxlarna, i fabrikshallarnas tak. Från dem överfördes kraften med remmar till fabrikens spinn- och vävmaskiner. Ångmaskinen var viktig för fabriken. Om den stannade, stod också hundratals spinn- och vävmaskiner stilla.

Finlaysonfabrikens ångmaskin användes dagligen fram till 1926, varefter den fortfarande fungerade som reservkraftverk fram till mitten av 1950-talet.

I ångmaskinmuseets hall är också andra rariteter framlagda, bland annat en dynamomaskin byggd av Edison på 1880-talet. Den producerade en gång elektricitet för Finlaysonfabrikens glödlampor.

(Vici Ståhlström)

Skotti James Finlayson perusti puuvillatehtaan Suomeen, Tampereelle vuonna 1820. Vuonna 1836 Finlayson myi tehtaansa rääveliläiselle liikemiehelle Carl Samuel Nottbeckille ja hovineuvos Georg Adolf Rauchille. Tehtaan uudeksi nimeksi tuli Finlayson & Co. Tehdas oli pitkään suomalaisen teollisuustoiminnan esikuva ja merkittävin työllistäjä. 1870-luvulla Suomen teollisuustyöntekijöistä joka neljäs kävi Finlaysonilla töissä. Finlaysonin alue kasvoi 1800-luvun lopussa pienoisvaltioksi kaupungin sisällä. Finlayson oli 1920-luvulle saakka Pohjoismaiden suurin teollinen toimipaikka. Tehtaan työntekijöiden oli helppo samaistaa itsensä finlaysonilaisiksi. Tehtaalla oli oma koulu, sairaala, poliisi ja kauppa sekä raha.

Ensimmäinen täysmetallinen vesipyörä otettiin Suomessa ensimmäiseksi käyttöön Finlaysonilla. Lisäksi yritys rakensi 1870-luvulla Pohjois-Euroopan suurimman katetun tilan, Plevna -nimisen kutomon. Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin suuressa kutomosalissa Plevnassa jo vuonna 1882. Ensimmäinen käyttökelpoinen ja teolliseen tuotantoon soveltuva sähkölamppu oli tullut markkinoille vasta kolme vuotta aikaisemmin amerikkalaisen Thomas Alva Edisonin toimesta. Pohjoismaiden suurin höyrykone rakennettiin vuonna 1900 tuottamaan energiaa Finlaysonin puuvillatehtaan kehräämön, kutomon ja värjäämön tarpeisiin.

Vaikka tehdastoiminta onkin jo siirtynyt muualle, historiallinen Finlaysonin alue toimii edelleen vilkkaasti. Siellä on nykyään m.m. höyrykonemuseo, johon pääsee tutustumaan Werstas-museon kautta. Höyrykonemuseon myötä avautui Tampereella toukokuussa 2002 uusi näkymä Suomen teollisuushistoriaan, kun Finlaysonin tehtaan vanha höyrykonesali avataan yleisölle. Esitteleehän museon pysyvä näyttely suurimman Suomen teollisuudessa käytetyn höyrykoneen. Jo ennen tätä 1950-luvulla käytöstä poistettu Sulzer-höyrykone oli ollut museoituna, mutta yleisö ei ollut päässyt tutustumaan siihen.

Sanalla höyrykone tarkoitetaan yleensä mäntähöyrykonetta, vaikka myös muilla periaatteilla toimivilla koneilla voidaan muuntaa höyryn sisältämä lämpöenergia mekaaniseksi energiaksi, ja niitäkin voidaan siten pitää höyrykoneina. Höyrykoneessa höyry laajenee ja liikuttaa mäntää, joka puolestaan pyörittää varsinaista toimilaitetta, joka voi olla sähkögeneraattori, laivan potkuri, pumppu, kompressori tai junan veturi. Varsinaiset höyrykoneet ovat nykyään melko harvinaisia voimanlähteitä, mutta aiemmin ne vaikuttivat merkittävästi teollisen vallankumouksen syntyyn.

Finlaysonin tehtaalla voimanlähteenä käytetty Sulzer -höyrykone on yhä alkuperäisellä paikallaan. Sveitsissä Gebrüder Sulzerin tehtaalla valmistetun höyrykoneen tarvitsema paineinen höyry tuotettiin höyrykattiloissa, joita on sittemmin purettu. Höyrykattilat olivat englantilaista alkuperää. Polttoaineena käytettiin aluksi halkoja, myöhemmin myös hiiliä. Halkoja kului 50 mottia päivässä. Höyrykoneen miehistöön kuului 4–5 miestä.

Toukokuussa 1900 käyttöön otettu konejättiläinsen teho oli 1650 hevosvoimaa ja vauhtipyöräkin halkaisijaltaan yli 8 metriä. Sulzer-kone oli oman aikansa tekninen ihme. Aikoinaan se pyöri jopa 62 kierroksen minuuttinopeudella. Vauhtipyörällä on 40 uraa kahden tuuman köysiä varten. Voima siirrettiin vauhtipyörältä köysien välityksellä tehdassalien katoissa sijaitseville voimansiirtoakseleille, valta-akseleille. Niiltä voima siirrettiin hihnoilla tehtaan kehruu- ja kutomakoneille. Höyrykone oli tehtaalle tärkeä. Jos se pysähtyi, sadat kehruu- ja kutomakoneetkin seisahtuivat.

Finlaysonin tehtaiden höyrykone oli käytössä päivittäin vuoteen 1926 asti, minkä jälkeen se toimi vielä varavoimalaitoksena 1950-luvun puoliväliin saakka.

Höyrykonemuseon salissa on esillä muitakin harvinaisuuksia, mm. Edisonin 1880-luvulla rakentama dynamokone. Se tuotti aikoinaan sähköä Finlaysonin tehtaan sähkölampuille.

(Yngve Malmén)

The Scot James Finlayson founded a cotton mill in Finland, in Tampere, in 1820. In 1836 Finlayson sold the factory to the businessman Carl Samuel Nottbeck from Reval and councilor Adolf Georg Rauch. The factory was renamed to Finlayson & Co. The factory was for a long time a role model for the Finnish industry and the main employer. In the 1870s, every fourth industrial worker in Finland was employed by Finlayson. The Finlayson area expanded in the late 1800s to a mini-state within the city. Finlayson was until 1920 the largest industrial establishment in the Nordic countries. Factory workers easily identified themselves as “finlaysonians”. The factory had its own schools, hospitals, police and shops as well as their own money.

The first all-metal water wheel in Finland was first taken into use at Finlayson. In the 1870s, the company also built Europe's largest covered space, a textile mill, called Plevna. The first electric light in Finland and the Nordic countries was lit in the large weaving hall Plevna in 1882. The first useful and for industrial production suitable electric light bulb was put on the market just three years earlier by the American Thomas Alva Edison. The largest steam engine in the Nordic countries was built in 1900 to produce energy for the needs of the Finlayson cotton factory’s spinning mill, weaving mill and dye house.

Although factory operations have already moved, the activities are continuing at the historic Finlayson grounds. Today there is, for instance, a steam engine museum, which can be accessed via the museum Werstas. With the opening of the steam engine museum in Tampere in May 2002, a new view on Finland's industrial history became available, as the Finlayson factory's old steam engine hall opened to the public. The permanent exhibition presents the museum's steam engine, which is the largest that has ever been used in Finnish industry. Even before this the Sulzer steam engine that had been taken out of service in the 1950s had been part of Finlayson’s private museum, to which the general public had not had access.

The word steam engine usually refers to a piston steam engine, but also by machines functioning according to other principles, the heat energy in steam can be converted into mechanical energy, and these can therefore also be regarded as steam engines. In the steam engine steam expands and moves a piston, which in turn rotates the actual actuators, which may be an electric generator, a marine propeller, a pump, a compressor or a locomotive. The steam engines are nowadays quite rare sources of power, but in the past they contributed significantly to the birth of the industrial revolution.

The Sulzer steam engine, which was used as a power source at the Finlayson factory, is still in its original location. The pressurized steam needed by the steam engine, built in Switzerland at the Gebrüder Sulzer factory, was produced in boilers, which have since been demolished. The boilers were of English origin. Initially wood was used as fuel, later also coal. 50 cubic meters of logs were consumed per day. The work team at the steam engine consisted of 4-5 men.

The effect of this giant machine, the operation of which started in May 1900, was 1650 hp and it has a flywheel with a diameter of more than 8 meters. The Sulzer machine was a technological marvel in its time. It was rotating up to 62 revolutions per minute. The flywheel has 40 grooves for two-inch ropes. The power was transferred from the flywheel via the ropes to the transmission shafts, power shafts, under the ceilings of the factory’s halls. From them the power was transferred by belts to the factory’s spinning and weaving machines. The steam engine was important for the plant. If it stopped, were also hundreds of spinning and weaving machines stood still.

Finlayson’s steam engine was used daily until 1926, after which it still functioned as backup power until the mid-1950s.

In the steam engine museum hall also other rarities are presented, including a dynamo machine built by Edison in the 1880s. It once produced electricity for Finlayson’s lightbulbs.

(Yngve Malmén)

Poäng ‒ Pisteet ‒ Points

☻☻☺☺☺

(Yngve Malmén)

Adress – Osoite – Address

Työväenmuseo Werstas

Väinö Linnan aukio 8

FI-33210 Tampere

Finland

www.werstas.fi