Masugnsbyn är ett av de äldsta samhällena i Kiruna kommun i Sverige. År 1642 fann bonden Lars Larsson Lasu järn- och kopparmalm på platsen. Sedan malmen hade godkänts av Bergskollegiet år 1644, gick några borgare i Torneå in med kapital. Andra delägare var hyttmästare Jakob Pfunt från Sala silvergruva och bergmästare Hans Filip Lybecker från Stockholm. År 1646 hade brytningen av järnmalm i Junosuando kommit igång ordentligt, varvid en första masugn byggdes. Det allra första järnet man producerade, visade sig vara uselt och torneåborgarna gav upp. In kom nya pengar med köpmannen Arendt Grape från Stockholm. Tysken Grape var en av flera utländska finansiärer, som vid denna tid satsade pengar i svenska bruk. Under våren 1647 kom han till Junosuando, där han lät uppföra en ny masugn. Grape fick fart på produktionen, men skuldsatte sig samtidigt till både staten och till privata långivare. De holländska bröderna Jakob och Abraham Momma hade stora fordringar och det slutade med att de på 1650-talet övertog verksamheten. Masugnen drevs inte så många veckor varje år. På 1670-talet var genomsnittet 10 - 12 veckor och produktionen cirka 1,5 ton tackjärn/dygn.
Också bröderna Momma slutade barskrapade och anläggningarna förföll. År 1699 bildades ett nytt bolag. Då hade Junosuando masugnsby växt sig till en av de största byarna i trakten. Den sista masugnen var i bruk fram till år 1804.
Av alla de masugnar, som byggdes där under de cirka 160 år, som driften bedrevs, återstår nu bara en grop, i vilken man också kan se den kanal där luften blåstes in och järnet sedan tappades ut. Diverse andra gropar och diken finns också. Man bara kan gissa att de varit för t.ex. kraftöverföring från vattenhjul, blåsbälgar, mm.
Strax bortom dessa lämningar finns ett av gruvhålen, en cirka 20 m djup, vattenfylld grop i berget. Junosuando gruvor är de äldsta järngruvorna i Norrbotten. Sedan malmen brutits rostades den i "rostmurarna", av vilka rester ännu finns kvar. Den rostade malmen krossades i ett bokverk, innan den fördes till masugnen, där den med hjälp av träkol smältes. Av smältan göts tackor, som fraktades till Kengis bruk för vidareförädling.
Det mest påtagliga industriminnet i Masugnsbyn är ändå inte gruvan eller masugnsruinen, utan en kalkugn. I närheten finns det nämligen en stor fyndighet av dolomit, ett kalkhaltigt mineral, som idag utnyttjas i stor skala vid LKAB:s produktion av järnpellets. Dolomitbrytningen skall ha börjat i början av 1950-talet. Kalken brändes i den kalkugn, som då byggdes och ännu står kvar, men som nu inte har använts på många decennier.
Här kan man också bese andra byggnader från 1900-talets verksamhet, bl.a. en kombinerad såg och kvarn från 1910-talet och ett kalkmagasin från 1930-talet.
(Vici Ståhlström)
Masugnsbyn on eräs vanhimmista yhdyskunnista Kiirunan kunnassa Ruotsissa. Vuonna 1642 maanviljelijä Lars Larsson Lasu löysi paikalta rauta- ja kuparimalmia. Kun malmi oli vuonna 1644 hyväksytty Vuorikollegiossa, muutama porvari Torniosta tuli mukaan rahoittajiksi. Muita yhteistyökumppaneita olivat hyttimestari James Pfunt Salan hopeakaivokselta ja vuorimestari Hans Filip Lybecker Tukholmasta. Vuonna 1646 rautamalmin louhinta Junosuandossa oli lähtenyt kunnolla käyntiin ja ensimmäinen masuuni rakennettiin. Ensimmäinen tuotettu rautaerä osoittautui surkeaksi ja torniolaiset porvarit luovuttivat. Uutta rahaa hankkeeseen toi kauppias Arendt Grape Tukholmasta. Saksalainen Grape oli yksi useista ulkomaalaisista rahoittajista, jotka tähän aikaan sijoittivat rahaa ruotsalaisiin ruukkeihin. Keväällä 1647 hän tuli Junosuandoon, jonne hän rakennutti uuden masuunin. Grape sai tuotantoon vauhtia, mutta velkaantui samalla sekä valtiolle että yksityisille lainanantajille. Hollantilaisilla veljeksillä Jacob ja Abraham Mommalla oli suuria saatavia ja tämä johti siihen, että he 1650-luvulla ottivat liiketoiminnan itselleen. Masuuni ei ollut toiminnassa kovinkaan monta viikkoa vuodessa. 1670-luvulla keskimäärin 10 - 12 viikkoa tuotannon ollessa noin 1,5 tonnia takkirautaa/vrk.
Myös Momman veljekset päättyivät vararikkoon ja laitokset rapautuivat. Vuonna 1699 muodostettiin uusi yhtiö. Silloin Junosuando masugnsbyn kylä oli jo yksi alueen suurimmista. Masuuneista viimeinen oli käytössä vuoteen 1804 asti.
Kaikista niistä masuuneista, jotka rakennettiin niiden noin 160 vuoden aikana, jolloin tuotanto jatkui, on nyt jäljellä vain kuoppa, jossa voi nähdä kanavan, jonka kautta puhallettiin ilmaa ja rauta sitten laskettiin pois. Eräitä muita kuoppia ja ojia on myös olemassa. Voi vain arvailla, että he ovat olleet esimerkiksi voimanssiirtoa varten vesipyöristä, palkeista jne.
Aivan näiden jäännösten takana on yksi kaivannoista, noin 20 m syvä, vedellä täyttynyt kuoppa kalliossa. Junosuandon kaivokset ovat Norrbottenin vanhimmat rautakaivokset. Louhittu malmi pasutettiin "pasutusmuureilla", joiden jäämiä on edelleen näkyvissä. Pasute murskattiin ennen kuin se siirrettiin masuunille, jossa se puuhiiltä hyväksi käyttäen sulatettiin. Sula valettiin harkoiksi, jotka kuljetettiin Kengisin ruukkiin jatkokäsittelyä varten.
Huomiota herättävin teollinen muisto Masugnsbyssä ei kuitenkaan ole masuuni, vaan kalkkiuuni. Lähistöllä on nimittäin suuri esiintymä dolomiittia, kalkkikivimineraalia, jota tällä hetkellä käytetään suuressa mittakaavassa LKAB:n rautapellettituotannossa. Dolomiitin louhinta alkoi 1950-luvun alussa. Kalkki poltettiin kalkkiuunissa, joka silloin rakennettiin ja joka on edelleen pystyssä, mutta jota ei enää useisiin vuosikymmeniin ole käytetty.
Aluella näkee myös muita rakennuksia 1900-luvulta, mukaan lukien yhdistetty saha ja mylly 1910-luvulta ja kalkkimakasiini 1930-luvulta.
(Vici Ståhlström)
Masugnsbyn is one of the oldest communities in the municipality of Kiruna in Sweden. In 1642 farmer Lars Larsson Lasu found iron and copper ore on the spot. Once the ore had been approved by the Board of Mines in 1644, some burghers in Tornio invested in the business. Other partners were master James Pfunt from Sala silver mine and master Hans Filip Lybecker from Stockholm. In 1646 the mining of iron ore in Junosuando was well under way and a first blast furnace was built. The very first iron produced turned out to be lousy and the citizens from Tornio gave up. New money was received with merchant Arendt Grape from Stockholm. German-born Grape was one of several foreign financiers, who at this time invested money in Swedish mills. In the spring of 1647 he came to Junosuando, where he had a new blast furnace built. Grape got the production running, but at the same time indebted to both the State and private lenders. The Dutch brothers Jacob and Abraham Momma had great claims and it all ended in them taking over the business in the 1650s. The blast furnace was not in operation for many weeks annually. In the 1670s, the average was 10 - 12 weeks the production being around 1.5 tons of pig iron/day. Also the Momma brothers lost their money and the installations became derelict. In 1699 a new company was formed. By then Junosuando masugnsby had grown into one of the largest villages in the district. The last blast furnace was in use until 1804.
Of all the blast furnaces, which were built there during the approximately 160 years the operation was conducted, now only a pit remains, in which one can see the channel where air was blown in and the iron then taken out. Various other pits and ditches are also visible. One can only guess that they have been, for example, transmissions from water wheels, bellows, etc.
Just beyond these remains is one of the quarries, a about 20 m deep, water-filled pit in the rock. Junosuando mines are the oldest iron mines in Norrbotten. When the ore had been quarried, it was roasted at the "roast walls", residues of which still remain. The roasted ore was crushed in a stamp mill before it was transferred to the blast furnace, where charcoal was used to get melted iron. The melt was cast ingots, which were transported to the mill in Kengis for further processing.
However, the most notable industrial remain in Masugnsbyn is not the ruin of the blast furnace, but a lime kiln. Nearby there are namely a large deposit of dolomite, a limestone mineral, which is currently used on a large scale at LKAB's production of iron pellets. Quarrying of the dolomite begun in the early 1950s. The lime was burnt in the lime kiln, which was built at that time and which is still standing, although it has not been used for many decades.
At the site you can also see other buildings from the activities in the 1900s, including a combined saw and flour mill from the 1910s and a lime storage from the 1930s.
(Vici Ståhlström)
Poäng - Pisteet - Points
☻☻☺☺☺
(Vici Ståhlström)
Adress - Osoite - Address
Masugnsbyn
S-98010 Vittangi
Sverige
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar