#59. Deutsches Thermometermuseum, Geraberg, Tyskland

Utvecklingen av termometrin i och omkring staden Geraberg i Tyskland har en nästan 150 årig historia. År 1830 producerades termometrar och glasinstrument för första gången kommersiellt i Thüringen på den lilla orten Stützerbach. 35 år senare startade en produktion av termometrar i Ilmenau genom etableringen av firman Alexander Küchler. Efter tre års lärlingstid i Stützerbach grundade Carl Kellner 1873 den första termometerfabriken i Arlesberg (idag en del av Geraberg), som senare blev centrum för termometerproduktionen.

Termometer- och glasinstrumentfabriken Alt, Eberhardt & Jäger grundades 1874 i Ilmenau och utvecklades med över 100 anställda till det mest betydande företaget i regionen. År 1886 bildades Keiner, Schramm & Co i Arlesberg som ett dotterbolag till Alt, Eberhardt & Jäger.

År 1900 hade tillverkningen av glasapparater i Thüringer förvärvat världsmonopol.

År 1947 registrerades Keiner, Schramm & Co som en självständig statsägd verksamhet under namnet Thüringer Glas-Union-landeseigener Betrieb. Denna utvecklades senare till den näst största termometerfabriken i Europa.

Företaget döptes till Thermometerwerk Geraberg år 1959 och en ny produktionsbyggnad uppfördes, som väsentligt förbättrade arbetsförhållandena. Vid slutet av 1980 fick cirka 2 000 personer i regionen sin försörjning vid anläggningen. Mer än 45 000 olika glastermometrar tillverkades och levererades över hela världen.

År 1992, i och med introduktionen av den fria marknadsekonomin, lämnade hela avdelningar och enskilda medarbetare företaget för att fungera som självständiga företag. Från och med 1996 revs de gamla byggnaderna i Thermometerwerk Geraberg, som brukade kallas "Teweg" (från förkortningen TWG).

Det tyska termometermuséet (Deutsches Thermometermuseum) i Geraberg öppnades delvis i januari 2002 och sedan helt i juni 2004. Museet är beläget i Gerabergs historiska stadskärna.

Temperatur är den vanligaste fysikaliska storheten efter tiden. Alla känner en termometer. Den första delen av termometermuseum visar glastermometrarnas historia. Termometrar av olika former, storlekar och stilar kan beundras. Baserat på gamla termometrar och dokument, som är äldre än 100 år, kan man förstå den precision, med vilken redan den tidens termometertillverkare arbetade.

Vidare gör en kopia av ett lufttermoskop designat av Galileo Galilei cirka 1600 det möjligt att i museet granska den fysiska processen bakom mätningen av temperatur, som Galilei hade fastställt, men som fortfarande inte är känd av alla. Ett termoskop är en anordning som visar förändringar i temperatur. En typisk design utgörs av ett rör i vilket en vätska stiger och faller då temperaturen ändras. Det ersattes av termometern i början 1700-talet genom en förbättring av en tillsatt skala, som är grunden till modern temperaturmätning. I museet kan man läsa om Gabriel Daniel Fahrenheit, René-Antoine Ferchault de Réaumur och Anders Celsius, som alla infört sina egna temperaturskalor.

Museet visar också moderna termoelement och teknik för digital mätning. Även andra närbesläktade instrument såsom hygroskop och barometrar beskrivs i museet.

 (Vici Ståhlström)

Termometria on kehittynyt saksalaisessa Gerabergin kaupungissa ja sen ympäristössä lähes 150 vuoden aikana. Vuonna 1830 lämpömittareita ja lasilaitteita ruvettiin valmistamaan kaupallisesti pienellä Stützerbachin paikkakunnalla Thüringenissä. 35 vuotta myöhemmin lämpömittareiden tuotanto alkoi Ilmenaussa, kun yritys Alexander Küchler perustettiin. Oltuaan kolme vuotta harjoittelijana Stutzerbachissa Carl Kellner perusti 1873 ensimmäisen lämpömittaritehtaan Arlesbergiin (nykyisin osa Gerabergia), josta myöhemmin tuli lämpömittarituotannon keskus.

Lämpömittari- ja lasivälinetehdas Alt, Eberhardt & Jäger perustettiin vuonna 1874 Ilmenaussa ja siitä kehittyi yli sadalla työntekijällään alueen merkittävin yhtiö. Vuonna 1886 perustettiin Keiner, Schramm & Co. Arlesbergiin Alt, Eberhardt & Jägerin tytäryhtiönä.

Vuonna 1900 Thüringenin lasi-instrumenttien valmistus oli saavuttanut monopoliaseman maailmassa.

Vuonna 1947 Keiner, Schramm & Co. rekisteröitiin itsenäisenä valtionyhtiönä nimellä Thüringer Glas-Union-landeseigener Betrieb, joka tällä paikalla kasvoi Euroopan toiseksi suurimmaksi lämpömittaritehtaaksi.

Yhtiö nimettiin uudelleen Thermometerwerk Gerabergiksi vuonna 1959 ja uusi tuotantorakennus rakennettiin, mikä paransi merkittävästi työskentelyolosuhteita. 1980-luvun lopulla noin 2 000 alueen ihmistä saivat elantonsa tehtaalla. Yli 45 000 eri lämpömittaria valmistettiin ja toimitettiin ympäri maailman.

Vuonna 1992, vapaan markkinatalouden myötä, kokonaiset osastot ja yksittäiset työntekijät jättivät yhtiön voidakseen toimia itsenäisinä yrityksinä. Thermometerwerk Gerabergin, jota yleisesti kutsuttiin nimellä "Teweg" (lyhenteestä TWG), vanhoja rakennuksia ruvettiin purkamaan vuodesta 1996 lähtien.

Saksan lämpömittarimuseo (Deutsches Thermometermuseum) Gerabergissä avattiin osittain tammikuussa 2002 ja se on ollut kokonaisuudessaan auki kesäkuusta 2004. Museo sijaitsee Gerabergin historiallisessa keskustassa.

Lämpötila on yleisin fysikaalinen suure ajan jälkeen. Kaikki tuntevat lämpömittarin. Lämpömittarimuseon ensimmäinen osa esittää laajasti lasilämpömittarin historiaa. Siellä voi ihailla erimuotoisia, kokoisia ja tyylisiä lämpömittareita. Perustuen vanhoihin lämpömittareihin ja yli 100 vuotta vanhoihin asiakirjoihin, saadaan käsitys siitä, millaisella tarkkuudella lämpömittarien valmistajat jo tuolloin toimivat.

Lisäksi museon kopio ilmatermoskoopista, jonka Galileo Galilei suunnitteli noin 1600, mahdollistaa lämpötilan mittauksen takana olevan fysikaalisen prosessin havainnoimisen – sen, jonka Galilei oli määritellyt, mutta joka ei vieläkään ole kaikkien tiedossa. Termoskoopi on laite, joka näyttää lämpötilan muutokset. Tyypillinen muotoilu perustuu putkeen, jossa neste nousee ja laskee, kun lämpötila muuttuu. Se korvattiin 1700-luvun alussa lämpömittarilla parantamalla siihen lisättyä mitta-asteikkoa, johon moderni lämpötilan mittaus perustuu. Museossa voi lukea Gabriel Daniel Fahrenheitista, René-Antoine Ferchault de Réaumurista ja Anders Celsiuksesta, jotka kaikki esittelivät omat lämpötila-asteikkonsa.

Museo näyttää myös moderneja termoelementtejä ja digitaalisia mittaustekniikoita. Myös muista lähellä olevista instrumentteistä kuten hygroskooppeista ja barometreistä kerrotaan museossa.

(Vici Ståhlström)

The development of thermometry in and around the town of Geraberg in Germany has a history of almost 150 years. In 1830 thermometers and glass instruments were first produced commercially in the small Thuringian village of Stützerbach. 35 years later a production of thermometers started in Ilmenau by establishing the company Alexander Küchler. After three years of apprenticeship in Stützerbach founded Carl Kellner in 1873 the first thermometer factory in Arlesberg (today part of Geraberg), which later became the center of thermometer production.

The thermometer and glass instrument factory of Alt, Eberhardt & Jäger, founded in 1874 in Ilmenau, developed with its over 100 employees into the most powerful company in the region. In 1886 Keiner, Schramm & Co. was established in Arlesberg as a subsidiary of Alt, Eberhardt & Jäger.

In 1900 the Thuringian glass instrument manufacturing had acquired world monopoly.

In 1947 Keiner, Schramm & Co. was registered as an independent state-owned operation under the name Thüringer Glas-Union-landeseigener Betrieb. At this site the second largest thermometer plant in Europe was later formed.

The company was renamed Thermometerwerk Geraberg in 1959 and a new production building was erected, which substantially improved the working conditions. By the late 1980s, about 2 000 people in the region obtained their livelihood at the plant. More than 45 000 different glass thermometers were manufactured and supplied all over the world.

In 1992, with the entry into the free market economy, whole departments and individual employees left the company in order to operate as independent businesses. From 1996 the old buildings of Thermometerwerk Geraberg, commonly called ”Teweg” (from the acronym TWG), were demolished.

The German Thermometer Museum (Deutsches Thermometermuseum) in Geraberg was partially opened in January 2002 and fully opened in June 2004. The museum is located in the historic center of Geraberg.

Temperature is the most common physical quantity next to time. A thermometer is known by all. The first part of the thermometer museum shows extensively the history of the glass thermometer. Thermometers of various shapes, sizes and styles can be admired. Based on old thermometers and documents that are older than 100 years, one can understand the precision, with which already at that time the thermometer makers worked.

Furthermore, in the museum a replica of the air thermoscope designed by Galileo Galilei circa 1600, enables the observation of the physical process behind the measurement of temperature, which Galilei established, but which is still not known by everybody. A thermoscope is a device that shows changes in temperature. A typical design is a tube, in which a liquid rises and falls as the temperature changes. It was replaced by the thermometer in the early 18th century by the improvement of an added scale, the basis of modern temperature measurement. In the museum you can read about Gabriel Daniel Fahrenheit, René-Antoine Ferchault de Réaumur and Anders Celsius, who all introduced their own temperature scales.

The museum also shows modern thermo-elements and digital measurement technologies. Also other related instruments like hygroscopes and barometers are described in the museum.

(Vici Ståhlström)

Poäng ‒ Pisteet ‒ Points

☻☻☺☺☺

(Vici Ståhlström)

Adress – Osoite – Address

Deutsches Thermometermuseum Geraberg

Plan 9

D-98716 Geraberg

www.thermometermuseum.de

#58. Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises, Rumelange, Luxemburg

Rumelange (Rëmeleng på luxemburgska), en stad i sydvästra Luxemburg, var tidigare platsen för ett antal underjordiska järngruvor. Med stöd av Rumelanges stadsfullmäktige skapade en grupp av före detta gruvarbetare år 1973 ett gruvmuseum i tunnlarna i de nedlagda gruvorna. Deras mål var att hålla kvar minnet av gruvarbetet och utveckla turismen i en region, som led av den gradvisa nedläggningen av gruvorna. Tio år senare genomfördes en utvidgning av den underjordiska turen och det första besökartåget introducerades. Runt sekelskiftet omorganiserades både infrastrukturen ovan jord och den underjordiska turen. Byggnader restaurerades, museet lade spår för en ny kretsbana och köpte det nuvarande besökartåget.

Luxemburgs nationella gruvmuseums (Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises) samlingar består av verktyg, maskiner och dokument, som härrör sig från järnmalmsbrytningen i Luxemburg från 1870-talet till 1990-talet.

Receptionsbyggnaden ligger i Walertgruvans f.d. maskinhall, som byggdes omkring 1900. Ett urval av mindre föremål såsom lampor, verktyg, hjälmar, mätutrustning, fotografier och arkivhandlingar presenteras i montrar i utställningshallen, varav flera ägnas åt mineral och fossil.

Den huvudsakliga delen av det nationella gruvmuséets samlingar är ändå utställd i gruvgångarna. Efter en kort introduktion i utställningsbyggnaden stiger besökarna således på tåget för att komma in i gruvtunnlarna, som förr tillhörde gruvorna Kirchberg, Walert och Langengrund, vilka alla var sammankopplade. Gruvtåget färdas på en 650 meter lång bana genom huvudtunnlarna, som grävdes mellan 1880- och 1920-talen. Tunnlarna är tre meter höga och från tre till fem meter breda. Väl inne i gruvan kan besökarna också gå igenom gallerier från 1910-talet till 1950-talet medan guiden berättar om diverse gruvteknik och gruvarbetarnas dagliga liv.

Samlingen omfattar sällsynta gamla borrhammare och borrmaskiner samt mera moderna tryckluftsborrar. Utställda i sin ursprungliga miljö vittnar maskinerna om mer än ett århundrade av teknisk utveckling.

(Yngve Malmén)

Rumelange (Rëmeleng luxemburgiksi), kaupunki Luxemburgin lounaisosassa, oli aiemmin muutaman maanalaisen rautakaivoksen sijaintipaikka. Rumelangen kunnanvaltuuston tuella ryhmä entisiä kaivostyöntekijöitä perustivat vuonna 1973 kaivosmuseon hylättyjen kaivosten tunneleihin. Heidän tarkoituksenaan oli muistuttaa kaivostyöläisten työstä ja kehittää matkailua alueella, joka kärsi kaivosten asteittaisesta sulkemisesta. Kymmenen vuotta myöhemmin toteutettiin maanalaisen kierroksen laajentaminen ja ensimmäinen vierailijajuna otettiin käyttöön. Vuosisadan vaihteessa sekä maanpinnalla ollut infrastruktuuri että maanalainen kierros järjestettiin uudelleen.

Rakennukset restauroitiin, museo asennutti uudet raiteet ja nykyinen vierailijajunia ostettiin.

Luxemburgin kansallisen kaivosmuseon (Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises) kokoelmat koostuvat työkaluista, koneista ja asiakirjoista, jotka liittyvät rautamalmin louhintaan Luxemburgissa 1870-luvulta 1990-luvulle. 

Vastaanottorakennus sijaitsee entisessä Walert-kaivoksen noin 1900 rakennetussa konehallissa. Lajitelma pienempiä esineitä, kuten lamppuja, työkaluja, kypäriä, mittauslaitteita, valokuvia ja asiakirjoja on esillä näyttelysali vitriineissä, joista useampi on omistettu mineraaleille ja fossiileille.

Pääosa kansallisen kaivosmuseon kokoelmista on kuitenkin esillä kaivoksen maanalaisissa tunneleissa. Lyhyen esittelyn jälkeen näyttelyrakennuksessa vierailijat astuvatkin junaan jatkakseen kaivostunneleihin, jotka kuuluivat Kirchbergin, Walertin ja Langengrundin kaivoksille ja jotka olivat kaikki yhteydessä toisiinsa. Kaivosessa juna kulkee 650 metriä pitkää rataa pitkin kaivoksen päätunneleissa, jotka kaivettiin 1880-luvulta aina 1920-luvulle asti. Tunnelit ovat kolme metriä korkeat ja kolmesta viiteen metriä leveät. Kaivoksessa vierailijat voivat myös kävellä 1910-1950 louhittuja kaivoskäytäviä pitkin oppaan samalla kertoessa eri kaivostekniikoista ja kaivostyöläisten jokapäiväisistä elämästä.

Kokoelma sisältää harvinaisia vanhoja porausvasaroita ja porauskoneita sekä modernimpiä paineilmaporia. Esitettynä alkuperäisessä ympäristössään koneet todistavat teknologian kehittymisestä yli vuosisadan ajalta.

(Yngve Malmén)

Rumelange (Rëmeleng in Luxembourgish), a town  in south-western Luxembourg, used to be the site of some underground iron mines. With the support of Rumelange town council, a group of former miners created in 1973 a mining museum in the tunnels of the abandoned mines. Their aim was to keep the memory of the miners' work and develop tourism in a region suffering from the gradual closure of the mines. Ten years later an enlargement of the underground tour was implemented and the first visitor train was introduced. Around the turn of the century the surface infrastructures and underground tour were reorganized. Buildings were restored, the museum laid tracks for a new train circuit and bought the current visitor trains.

Luxembourg’s National Mining Museum's (Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises) collections consist of tools, machinery and documents in relation to iron ore mining in Luxembourg from the 1870s to the 1990s.

The reception building is located in the former engine shed of Walert mine built about 1900.  A selection of smaller objects i.e. lamps, tools, helmets, surveying equipment, photographs and archive documents are presented in the showcases of the exhibition hall, of which several are devoted to minerals and fossils. 

The principal part of the collection of the National Mining Museum is on display in the underground galleries of the mine. After a short introduction in the exhibition building the visitors board the train to enter the mine tunnels that belonged to the Kirchberg, Walert and Langengrund mines, which were all interconnected. The mine train travels on a 650 metre long circuit through the main tunnels dug between the 1880s and the 1920s. The tunnels are three metres high and from three to five metres wide. Once in the mine, visitors can also walk through galleries from the 1910s to the 1950s while the guide explains the different mining techniques and the daily life of the mineworkers. 

The collection includes rare old boring hammers and drilling machines as well as more modern pneumatic drills. Shown in its original setting, the machinery bears witness to more than a century of technological evolution. 

(Yngve Malmén)

Poäng ‒ Pisteet ‒ Points

☻☻☺☺☺

(Yngve Malmén)

Adress – Osoite – Address

Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises

Rue de la Bruyère

L-3714 Rumelange

www.mnm.lu

#57. Le Musée des Brasseurs Belges, Bryssel, Belgien

I Belgien är öl mera än bara en skummande dryck – det är en hel kultur. Landet har ända sedan medeltiden åtnjutit ett enastående rykte gällande sina specialöl. Belgien har blivit ölets hemland, där det bryggs över 400 sorters öl varje år.

Bryggeriernas gille i Belgien går tillbaka till det 14:e århundradet, vilket gör det till en av de äldsta professionella organisationerna i hela världen. I början av 1950-talet flyttade De belgiska bryggeriernas union (de Belgische Brouwers opnieuw eller L'Union des Brasseurs Belges), som förenar bryggerierna i landet, tillbaka till Bryggarnas hus (Het Brouwershuis eller La Maison des Brasseurs), en prestigefylld byggnad på Grote Markt/Grand'Place, mitt i hjärtat av Bryssel. Bryggeriernas gille hade köpt lokalerna i slutet av 1500-talet. År 1695 förstörde emellertid den franska armén de flesta av husen på Grand'Place. Bryggerierna beslutade dock att finansiera återuppbyggnaden av sin byggnad.

De belgiska bryggeriernas union har gjort den gamla välvda källaren i Bryggarnas hus till de belgiska bryggeriernas museum, som är avsett att främja den rika historien, traditionen och kulturen kring öl och bryggning i Belgien. I museet kan man utforska en del gammal och modern bryggeriutrustning, titta på en video om öl och prova en öl i baren i slutet av turnén, men man skall inte förvänta sig stora utrymmen fyllda till kanten med gamla öl- och bryggattiraljer – eller de mest innovativa displayerna.

Turen börjar i källaren av Bryggarnas hus efter att man har tagit sig dit ner via en smal trappa. Den mörka interiören påminner om medeltidens krogar med sina stora trätunnor, bord och stolar. Museet omfattar bara två små källarlokaler. Man introducerar de primära ingredienserna i öl och talar om hur bryggandet gjordes tidigare, men till skillnad från många ölmuséer undervisas man också om den senaste utvecklingen inom bryggeritekniken. Det här återspeglar de belgiska bryggeriernas strävan efter att hålla jämna steg med den tekniska utvecklingen, att investera i nödvändig know-how och bättre teknologi, liksom också deras respekt för århundraden av bryggerikunskap.

Videon som visas omfattar bl.a. avancerade filtreringsmetoder och kylprocesser samt högteknologiska tappnings- och förpackningslinjer. Medan bryggandets moderna aspekter förklaras med lika moderna multimedieskärmar, visas den historiska sidan via utställd antik bryggeriutrustning från 1700-talsbryggerier. Bredvid ett autentiskt jäskar och ett ursprungligt kokkärl illustrerar gamla kannor, antikt porslin och attiraljer från ett värdshus från det förflutna belgisk ölkultur.

Belgarna älskar sitt öl och finsmakarna gynnar belgiska öl för deras mångfald, genuina smak och karaktär. Tyvärr är "ölprovningen" efter besöket långt ifrån vad som kan förväntas av ett nationellt bryggerimuseum och lämnar besökaren med en bitter eftersmak.

(Yngve Malmén)

Belgiassa olut on enemmän kuin vain vaahtoava juoma – se on kulttuuria. Maalla on keskiajalta lähtien ollut vertaansa vailla oleva erikoisoluita koskeva maine. Belgiasta on tullut oluen kotimaa, jossa vuosittain pannaan yli 400 olutlajia.

Belgiassa Panimoiden kilta on peräisin 14. vuosisadalta, joten se on maailman vanhimpia ammattijärjestöjä. 1950-luvun alussa Belgian panimoiden unioni (de Belgian Brouwers opnieuw tai L'Union des Brasseurs Belges), joka yhdistää maan panimot, muutti takaisin Panimotaloon (Het Brouwershuis tai La Maison des Brasseurs), arvostettuun rakennukseen Grote Markt/Grand'Place-aukiolla, aivan Brysselin keskustassa. Panimoiden kilta oli ostanut kiinteistön 1500-luvun lopussa. Vuonna 1695 Ranskan armeijan kuitenkin tuhosi suurimman osan Grand'Placen taloista. Panimot päättivät kuitenkin rahoittaa rakennuksen jälleenrakentamisen.

Belgian panimoiden unioni on Panimotalon holvikellareihin perustanut belgialaisten panimoiden museon, jonka tehtävänä on edistää oluen ja oluen panemisen rikasta historiaa, perinteitä ja kulttuuria Belgiassa. Museossa voi tutustua muutamiin antiikkisiin ja nykyaikaisiin panimolaitteisiin, katsoa oluesta kertovaa videota ja kierroksen lopuksi juoda oluen baarissa, mutta ei tule odottaa suuria tiloja täpötäynnä vanhoja olut- ja panimotarvikkeita – tai kaikkein innovatiivisimpia näyttelyratkaisuja.

Kierros alkaa Panimotalon kellarikerroksessa, jonne laskeudutaan kapeita portaita pitkin. Tummanpuhuva tila muistuttaa keskiaikaista kuppilaa suurine puutynnyreineen, -pöytineen ja -tuoleineen. Museossa on vain kaksi pientä kellarihuonetta. Se esittelee oluen ensisijaiset ainesosat ja kertoo, miten olut oli muinoin tapana panna, mutta toisin kuin monet olutmuseot, se myös perehdyttää panimotekniikan uusimpaan kehitykseen. Tämä heijastaa Belgian panimoiden pyrkimyksiä pysyä tekniikan kehityksen aallonharjalla, investoida tarvittavaan osaamiseen ja parempaan teknologiaan, sekä näiden kunnioitusta vuosisatojen panimokokemusta kohtaan.

Video näyttää m.m. kehittyneitä suodatusmenetelmiä ja jäähdytysprosesseja, sekä edistyksellisiä pullotus- ja pakkauslinjoja. Siinä missä oluen panemisen nykyajan hienouksia selitetään yhtä modernin multimedian avulla, historiallinen puoli esitetään näyteillä olevan ja 1700-luvun panimoon kuuluneen antiikkisen oluentuotantolaitteiston avulla. Aidon käymissammion  ja alkuperäisen keittoastian vierestä vanhat kolpakot, antiikkinset posliiniesineet ja menneen ajan majatalon tarvikkeet esittelevät belgialaista olutkulttuuria.

Belgialaiset rakastavat oluitaan ja nautiskelijat suosivat belgialaisia oluita niiden monimuotoisuuden, aidon maun ja luonteen takia. Valitettavasti "oluenmaistajaiset" vierailun jälkeen on kaukana siitä, mitä voi odottaa kansalliselta panimomuseolta, jättäen vierailijalle katkeran jälkimaun.

(Yngve Malmén)

In Belgium, beer is more than just a frothy beverage – it is a culture. The country has enjoyed an unparalleled reputation for its specialty beers since the Middle Ages. Belgium has become home of beer, brewing over 400 varieties of beer every year.

The brewers’ guild in Belgium goes back to the 14th Century, making it one of the oldest professional organisations in the world. In the early 1950's, the Union of Belgian Brewers (de Belgische brouwers opnieuw or L’Union des Brasseurs Belges), which unites the breweries in the country, moved back to the Brewers' House (Het Brouwershuis or La Maison des Brasseurs), a prestigious building on the Grote Markt/Grand’Place, right in the heart of Brussels. The brewers’ guild had bought the premises at the end of the 16th century. In 1695 the French army destroyed most of the houses on the Grand’Place. The brewers decided, however, to finance the reconstruction of their building.

The Union of Belgian Brewers has made the old vaulted cellars of Brewers' House into the Belgian Brewers Museum, which is dedicated to promoting the rich history, tradition and culture of beer and brewing in Belgium. In the museum, you can explore some ancient and modern brewing equipment, watch a video about beer and sample a beer at the bar at the end of the tour, but do not expect huge spaces, filled to the rim with ancient beer and brewing paraphernalia – or the most innovating of displays. 

The tour begins downstairs as you enter the Brewers’ House via a narrow set of stairs into the basement. Its dark interior reminds you of middle age taverns, with large wooden barrels, tables and chairs. The museum only has two small cellar rooms. It introduces you to the primary ingredients of beer and tells you how brewing was done in the past, but unlike many other beer museums, it also educates you about the latest developments in brewing technology. This reflects the Belgian brewers’ strive to keep pace with technology, to invest in the necessary know-how and better techniques, as well as their respect for centuries of brewing experience.

The video shown covers advanced filtering methods and cooling processes, as well as high-tech bottling and packaging lines. While the modern aspects of brewing are explained with equally modern multimedia displays, the historical side is showcased with a display of the antique brewing equipment found in an 18th-century brewery. Next to an authentic fermentation tub and an original boiling kettle, old tankards, antique porcelain and the paraphernalia from an inn of the past illustrate Belgian Beer Culture.

Belgians’ love their beer and the connoisseurs favour Belgian beers for their variety, real flavour and character. Unfortunately the “beer tasting” after the visit is far from what is to be expected from a national brewers’ museum, leaving the visitor with a bitter aftertaste.

(Yngve Malmén)

Poäng ‒ Pisteet ‒ Points

☻☻☺☺☺

(Yngve Malmén)

Adress – Osoite – Address

Le Musée des Brasseurs Belges

Grand’Place/Grote Markt 10

B-1000 Bruxelles

www.belgianbrewers.be