Finländarna är ett kaffedrickande folk. När kaffet på 1720-talet introducerades i den östra rikshalvan av Sverige-Finland fattade befolkningen genast tycke för drycken. Nuförtiden går det årligen åt 12 kg råkaffe per invånare i Finland. I det kaffeälskande Italien är siffran 5,7 kg per person, och i Spanien 4,5 kg. Det har dock funnits perioder, då kaffetillgången inte har motsvarat förbrukningen eller priset har varit för högt. Riktigt alltid har det inte funnits äkta vara i kopparna ens på caféerna.
Cikoria användes tidigare allmänt som tillsatsämne vid kaffekokningen. Cikoria eller vägvårda (Cichorium intybus) är en flerårig ört i familjen Asteraceae med ljusblå blommor. Genom rostning av den torkade roten av rotcikoria (Cichorium intybus var. sativum) kunde man framställa ett koffeinfritt kaffesurrogat eller -tillskott. Cikorian gav kaffedrycken vacker färg och gjorde smaken fylligare. En orsak till användningen av cikoria låg också i den stora prisskillnaden mellan kaffe och cikoria. Roten användes förutom som kaffesurrogat också medicinskt mot bland annat gikt.
Efter en studieresa till cikoriafabriker i bl.a. Tyskland och Ryssland anhöll Wilhelm Schauman år 1883 om tillstånd att starta en fabrik i Jakobstad i Storfurstendömet Finland. Schauman inledde fabrikationen i stadens centrum med 6-7 anställda. I november samma år kom varan ut i handeln och vann genast stor efterfrågan.
Då tillverkningen visade sig lönsam började Wilhelm Schauman genast planera en utvidgning. I medlet av 1880-talet uppfördes en fabriksbyggnad i stock med tillhörande magasin. Efter några år var Schauman den största cikoriatillverkaren i Finland.
I september 1892 totalförstörde en eldsvåda själva fabriksbyggnaden, men redan i slutet av januari 1893 var en ny fabrik i full drift på Alholmen norr om staden.
Eftersom råvaran importerades sjövägen från Mellaneuropa, var det en fördel att cikoriafabriken nu låg nära hamnen. I hamnen skyfflades rotkuberna i säckar och transporterades med järnvägsvagn till fabriksmagasinen. Därifrån fördes råvaran med rullvagn till bränneriet, där vagnen längs en ramp kördes upp ovanpå ugnen och cikorian fylldes i rostugnarna. Som mest hade fabriken tre rostugnar, av vilka två finns bevarade i rostningsrummet. Rostningen tog tio timmar i anspråk.
De rostade rötterna fick svalna innan de skyfflades via en elevator upp till en behållare i övre våningen. Därifrån matades kuberna ned till kvarnarna för malning och sedan siktning.
Cikorian packades i strutar med hjälp av en speciell strutmaskin. De färdigt fyllda strutarna på 1 skålpund (ca 425 gram), eller ett halvt, omskakades och placerades i lådor. För att få rätt arom och smak på cikorian lagrades den i två dagar i ett ångrum med en temperatur på 60 grader. Sedan packades varan i lådor för transport till kunderna. Lådmaskinen fungerar än idag. Även det ursprungliga omslagspapperet finns bevarat.
Wilhelm Schauman föddes i Jakobstad år 1857. Cikoriafabriken var hans första industriföretag och fram till mitten av 1890-talet var Wilhelm Schauman framför allt cikoriafabrikör. Fabriken var dock sällan i gång hela året. År 1903 nådde sysselsättningen och produktionen vid cikoriafabriken sin högsta nivå. Arbetarantalet var då 60 och produktionen nästan 1 400 ton rostad cikoria.
Efter Schaumans död bildades ett särskilt bolag för cikoriafabriken, Wilh. Schaumans Cikoria Ab, som tog över fabriken från början av 1938. Under andra världskriget slöt bolaget ett avtal med Finlands kafferosterier om rostning av cikoriarötter och sockerbetor. Under toppåret 1945 levererades hela 570 ton av den förädlade varan till landets surrogatfabriker.
På 1950-talet blev det tydligt, att cikorians tid definitivt var förbi. Det gällde nu att finna annan användning för fabriksbyggnaden. I mitten av 1950-talet gjordes ett försök med tillverkning av saltade jordnötter. Den kafferostningsugn, som står kvar i bränneriet, inköptes enkom för detta ändamål. Produktionen nedlades dock efter några år.
Sin sista cikoria framställde fabriken på Alholmen i februari 1960. Av landets övriga cikoriaproducenter hade den sista gett upp redan vid årsskiftet 1956-1957.
Fabriken lade grunden till den storindustri, som så småningom växte upp inom Schauman-bolagets ramar. I anslutning till Oy Wilh. Schauman Ab:s 100-årsjubileum år 1983 beslöt bolagets styrelse, att cikoriafabriken skulle renoveras till museum, eftersom de flesta av fabrikens gamla maskiner fanns bevarade. I upprustningen deltog bl.a. bolagets pensionärer med tusentals arbetstimmar. Muséet invigdes år 1985. Cikoriamuseet är en unik bevarad fabriksmiljö. Här får besökaren en känsla av cikoriatillverkningen och arbetet vid fabriken. Både människorna och atmosfären från fabrikstiden har fångats på museets fotografier. På museiområdet finns förutom själva fabriken också cikoriamästarens bostad, ett sommarkontor och ett magasin bevarade, men endast fabriken är öppen för besökare.
(Vici Ståhlström)
Suomalaiset ovat kahvinjuojakansaa. Kun kahvi 1720-luvulla tuli käyttöön Ruotsi-Suomen itäisellä puoliskolla, väestö tykästyi välittömästi juomaan. Nykyään kuluu vuosittain 12 kg raakakahvia henkeä kohden Suomessa. Kahvia rakastavassa Italiassa luku on 5,7 kiloa henkeä kohti ja Espanjassa 4,5 kg. On kuitenkin ollut kausia, jolloin kahvin tarjonta ei ole vastanut kulutusta tai sen hinta on ollut liian korkea. Ihan aina aitoa tavaraa ei ole löytynyt edes kahviloiden kupeista.
Sikuria käytettiin aiemmin yleisesti kahvin lisäaineena. Sikuri (Cichorium intybus) on perheeseen Asteraceae kulluva monivuotinen yrtti, jolla on vaaleansiniset kukat. Paahtamalla juurisikurin (Cichorium intybus var. sativum) kuivattua juurta voitiin tuottaa kofeiiniton kahvinlisäke tai -korvike. Sikuri antoi kahvijuomalle kauniin värin ja täyteläisemmän maun. Eräs syy juurisikurin käytölle oli myös kahvin ja sikurin suuri hintaero. Juurta käytettiin paitsi kahvinkorvikkeena myös lääketieteellisesti m.m. kihtiin.
Käytyään opintomatkalla sikuritehtassa m.m. Saksassa ja Venäjällä anoi Wilhelm Schauman vuonna 1883 lupaa käynnistää tehtaan Pietarsaaressa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Schaumanin aloitti valmistuksen kaupungin keskustassa 6-7 työntekijällä. Marraskuussa samana vuonna tavara tuli kauppoihin ja saavutti heti kovan kysynnän.
Tuotannon osoittautuessa kannattavaksi Wilhelm Schauman alkoi heti suunnitella laajennusta. 1880-luvun puolivälissä rakennettiin hirsinen tehdasrakennus ja siihen liittyvä makasiini. Muutamassa vuodessa Schaumanista tuli Suomen suurin sikurintuottaja.
Syyskuussa 1892 tulipalo tuhosi tehdasrakennuksen täysin, mutta jo tammikuun lopussa 1893 uusi tehdas oli täydessä toiminnassa Alholmassa kaupungin pohjoispuolella.
Koska raaka-aineet tuotiin meritse Keski-Euroopasta, oli etu, että sikuritehdas nyt oli lähellä satamaa. Satamassa juurikuutiot lapioitiin säkkeihin ja kuljetettiin rautatievaunuissa tehtaan varastoihin. Sieltä ne ajettiin rullavaunuilla ramppia pitkin paahtimon uunin päälle ja syötettiin paahtimiin. Enimmillään tehtaassa oli kolme paahtouunia, joista kaksi on vielä jäljellä. Paahtaminen kesti kymmenen tuntia.
Paahdetut juuret saivat jäähtyä ennen kuin ne elevaattorilla siirrettiin toisen kerroksen säiliöön. Sieltä kuutiot syötettiin alas myllyihin jauhettavaksi ja sen jälkeen seulottavaksi.
Sikuri pakattiin tötteröihin erityisen kierukan avulla. Täytetyt, yhden naulan (noin 425 g) tai puolen naulan painoiset tötteröt ravisteltiin ja pinottiin laatikkoihin. Saadakseen oikea aromin ja maun juurisikuri pidettiin kaksi päivää höyryhuoneessa 60 asteen lämpötilassa. Tämän jälkeen tuote pakattiin laatikoihin odottamaan asiakkaille kuljetustamista. Laatikkokone toimii edelleen. Myös alkuperäinen kääre on säilynyt.
Wilhelm Schauman syntyi Pietarsaaressa vuonna 1857. Sikuritehdas oli hänen ensimmäinen teollisuusyrityksensä ja 1890-luvun puoliväliin asti Wilhelm Schauman oli etupäässä sikuritehtailija. Tehdas oli kuitenkin harvoin käynnissä ympäri vuoden. Vuonna 1903 oli sikuritehtaan työntekijämäärä ja tuotanto korkeimmillaan. Työntekijöiden määrä oli silloin 60 ja tuotanto lähes 1400 tonnia paahdettua sikuria.
Schaumanin kuoleman jälkeen sikuritehtaasta muodostettiin omi yrityksensä, Wilh. Schaumanin Sikuri Oy, joka otti tehtaan haltuunsa vuoden 1938 alusta. Toisen maailmansodan aikana yhtiö allekirjoitti sopimuksen Suomen kahvipaahtimoiden kanssa juurisikurin ja sokerijuurikkaan paahtamisesta. Huippuvuonna 1945 toimitettiin peräti 570 tonnia jalostettua tuotetta maan korviketehtaille.
1950-luvulla kävi selväksi, että sikurin aika oli lopullisesti ohi. Tehdasrakennukselle oli nyt löydettävä muita käyttötarkoituksia. Vuonna 1950-luvun puolivälissä yritettiin suolapähkinöiden tuotantoa. Paahtimossa edelleen seisova kahvinpaahtouuni ostettiin erityisesti tätä tarkoitusta varten. Tuotanto lopetettiin kuitenkin muutaman vuoden kuluttua.
Viimeinen sikurierä tuotettiin Alholman tehtaassa helmikuussa 1960. Maan muista sikurintuottajista viimeinen oli luopunut jo vuodenvaihteessa 1956-1957.
Tehdas loi pohjan sille suurteollisuudelle, joka vähitellen kasvoi Schauman-yhtiöiden puitteissa. Oy Wilh. Schauman Ab: n 100-vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1983, päätti yhtiön hallitus, että sikuritehdas tuli kunnostaa museoksi, koska suurin osa tehtaan vanhosta koneista oli tallessa. Kunnostukseen osallistui m.m. yhtiön eläkeläisiä tuhansilla työtunneilla. Museo vihittiin käyttöön vuonna 1985. Sikurimuseo on ainutlaatuinen, säilynyt tehdasympäristö. Täällä vierailija voi tutustua sikurituotantoon ja työhön tehtaalla. Sekä tehtaan ihmiset että sen ilmapiiri on tallennettu museon valokuviin. Museoalueella on tehtaan lisäksi säilynyt myös sikurimestarin asuintalo, kesätoimisto sekä makasiini, mutta vain tehdas on avoinna vierailijoille.
(Vici Ståhlström)
The Finns are a coffee drinking nation. When the coffee in the 1720s was introduced in the eastern half of Sweden-Finland, took the population immediately liking to the drink. Nowadays, annually 12 kg of green coffee per capita is roasted in Finland. In the coffee-loving Italy, the figure is 5.7 kg per person, and in Spain 4.5 kg. However, there have been periods when the coffee supply has not met consumption or its price has been too high. Not always has there been the real thing even in the cups in the cafés.
Chicory was previously widely used as an additive in coffee brewing. Chicory (Cichorium intybus) is a perennial herb in the family Asteraceae with light blue flowers. By roasting the dried root of root chicory (Cichorium intybus var. sativum) a caffeine-free coffee supplement could be produced. Chicory gave the coffee beverage a pleasant colour and a richer taste. One reason for the use of chicory was also the large price difference between coffee and chicory. In addition to the use as a coffee substitute, the root was also used for medical purposes, e.g. against gout.
After a study trip to chicory factories in, for instance, Germany and Russia Wilhelm Schauman asked in 1883 for a permission to start a factory in Jakobstad in the Grand Duchy of Finland. Schauman began manufacturing in the city center with 6-7 employees. In November the same year the goods came onto the market and was met with instant success.
As production turned out to be profitable, Wilhelm Schauman immediately began to plan an expansion. In the mid-1880s a factory from timber was built with a neighbouring warehouse. Whitin a few years Schauman was the biggest chicory manufacturer in Finland.
In September 1892 a fire completely destroyed the factory building, but already at the end of January 1893 a new factory was in full operation on Alholmen north of the city.
As the raw materials were imported by sea from Central Europe, it was an advantage that the chicory plant was now near the port. In the port the root cubes were shoveled into sacks and transported by rail to the factory’s warehouses. From there, the raw material was transferred by carts to the roasting room, where the carts were conveyed along a ramp up onto the top of the oven before releasing the chicory into the ovens. At most, the factory had three toasting ovens, two of which are preserved in the roasting room. Roasting took ten hours to complete.
The roasted roots allowed to cool before being taken by lift up to a container on the upper floor. From there, the cubes were fed down to the mills for grinding and then sieving.
The chicory was packed into paper cones by means of a spiral device. The finished cones filled at 1 pound (about 425 grams), or a half, were shaken and placed in boxes. To get the right flavor and taste, the chicory was stored for two days in a steam room with a temperature of 60 degrees C. Finally the product was packaged into boxes for shipment to customers. The nailing machine for making the boxes still works today. Also the original wrapper is preserved.
Wilhelm Schauman was born in Jakobstad in 1857. The chicory plant was his first industrial company and until the mid-1890s Wilhelm Schauman was mainly a chicory producer. The plant, however, was seldom in operation throughout the year. In 1903 the employment and production at the chicory factory were at their highest levels. The workforce was then 60 persons and the production was at nearly 1400 tons of roasted chicory.
Following Schauman's death, a specific body was created, Oy Wilh. Schaumans Cikoria Ab, which took over the chicory factory from the beginning of 1938. During World War II, the company signed an agreement with the Finnish coffee roasters for roasting chicory roots and sugar beet. During the peak year of 1945 570 tons of the processed goods were delivered to the country's surrogate factories.
In the 1950s it became clear that the chicory era had definitely ended. The question now was to find a use for the factory building. In the mid-1950s an attempt was made to produce salted peanuts. To this end the oven for roasting coffee, still standing in the roasting room, was purchased. However, production was not profitable and lasted only a few years.
The last chicory was produced at the factory on Alholmen in February 1960. Of the other chicory producers in the country the last one had discontinued its operations already at the turn of 1956-1957.
The factory laid the foundation for the large industry that eventually grew up within the Schauman-company framework. To celebrate the centenary of Oy Wilh. Schauman Ab in 1983, the company board of directors decided to convert the old chicory factory into a museum as most of the factory's old machines were preserved. In the refurbishment work was carried out for instance by the company's retirees with thousands of hours of work. The museum was inaugurated in 1985. The Chicory Museum is a unique preserved factory environment. Here, the visitor can obtain a sense of the chicory production and the work at the factory. Both the people and the atmosphere from the time of the factory has been caught in the museum's photographs. The museum area includes besides the factory also the chicory master's residence, a summer office and a warehouse, but only the factory is open to visitors.
(Vici Ståhlström)
Poäng ‒ Pisteet ‒ Points
☻☻☻☻☻
Adress – Osoite – Address
Cikoriamuseet
Alholmsvägen 71
Jakobstad
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar