Rammelsberg ligger 1 km sydost om den tyska staden Goslar i Harz-bergen. Rammelsberg-Goslar är det största och mest långlivade gruv- och metallurgikomplexet i Mellaneuropas metallproducerande region. Dess roll var avgörande för ekonomin i Europa under många århundraden.
Rammelsbergs gruvhistoria fortskred som en kontinuerlig process i olika faser. Rammelsberg hade varit en plats för gruvdrift av metallhaltiga malmer och för en metallproduktion (silver, koppar, bly, zink och guld) i över 1000 år då gruvan slutligen stängdes år 1988. Den ursprungliga huvudprodukten var silvermalm, senare koppar, och slutligen bly.
Analysen av osmälta bitar av malm och slagg, som hittades vid arkeologiska utgrävningar vid Düna, indikerar en gruvdrift vid Rammelsberg redan under det 3: e århundradet e.Kr. Lagret med en tidig bosättning innehöll inte bara en förindustriell smältutrustning utan också malmrester, som tydligt kan identifieras som malm från Rammelsberg. Gruvan vid Rammelsberg nämns för första gången i skrifterna runt 968.
På 1930-talet hade svårigheten att anrika malmen lösts tekniskt med hjälp av flotation och nazisterna såg Rammelsberg med sina metallmalmer som avgörande för sina krigsansträngningar. Detta ledde till byggandet av dagens installationer ovan jord med sin bearbetningsanläggning i sluttningen och med Rammelsbergsschaktet.
Efter mer än 1000 år, under vilka nästan 30 miljoner ton malm utvanns, stängdes gruvan slutligen av företaget Preussag den 30 juni 1988 då mineralfyndigheterna i stort sett var uttömda. Medborgarnas intresseorganisation protesterade kraftfullt mot planerna att riva anläggningar ovan jord och fylla igen de historiska underjordiska gruvgångarna. Följden var, att den nedlagda gruvan utvecklades till ett museum för att bevara sitt arv och för att visa gruvans historia och dess industriella utrustning. År 1992 blev museet upptaget på Unescos världsarvslista.
Medan den historiska gruvan har ett antal speciella attraktioner i sig, gäller denna presentation museibyggnaderna ovan jord i Rammelsberg. De erbjuder ett brett spektrum av teman som handlar om gruvdriftens historia och dess kultur i Unterharz.
Innan malmen med Rammelsbergmetallerna kunde smältas, måste den anrikas. Från och med 1936 gjordes detta mekaniskt i ett av de mest moderna malmanrikningsverken vid denna tid. Här utfördes krossningen, flotationen och avvattningen av malmen. I tre steg maldes malmen tills den var mjölfin och flöt som ett slam. Under skumflotationsprocessen ägde anrikningen av mineralerna till ett malmkoncentrat rum. Detta koncentrat lastades, efter att ha blivit avvattnat, på vagnar och transporterades till Oker, där smältverket låg.
Det anrikningsverk, som dominerar vyn vid Rammelsberg, inrymmer ännu idag de flesta av de maskiner, som fram till stängningen av gruvorna var i drift här. En större del av komplexet kan upplevas genom att delta i en rundtur i anrikningsverket under ledning av en gruvguide, men den sydliga delen kan besökas utan guide. Till fots kan besökarna där följa malmens väg.
Mitt ibland de ursprungliga maskinerna presenteras bl.a. de unika Rammelsberg mineralerna.
I det centrala kraftverket, där elkraft tidigare producerades, är de kompressorer kvar, vilka levererade tryckluft till den underjordiska gruvan - som om de bara nu hade stannats.
I järngruvans före detta magasinbyggand har en kulturhistorisk utställning installerats. Vad gruvarbetarna uppnådde, hur de levde och hur deras arbete påverkade staden och landskapet vecklas här ut.
Liksom de flesta av byggnaderna ovan jord vid Rammelsberg, kommer Die Kaue (torkrummet) från arkitekterna Fritz Schupps och Martin Kremmers ritbord. Typiska är de under taket hängande klädkorgarna. De förmedlar ett intryck av den verksamhet som rådde här under de sista gyllene dagarna i gruvan.
(Vici Ståhlström)
Rammelsberg sijaitsee 1 km kaakkoon saksalaisesta Goslarin kaupungista Harz-vuoristossa. Rammelsberg-Goslar on Keski-Euroopan metallien tuotantoalueen suurin ja pitkäikäisin kaivos- ja metallurgiakompleksi. Se oli vuosisatojen ajan ensiarvoisen tärkeä Euroopan taloudelle.
Rammelsbergin kaivoshistoria on kulkenut eri vaiheiden kautta jatkuvana prosessina. Rammelsberg oli ollut metallipitoisten malmien kaivoksena ja metallien tuotantopaikkana (hopea, kupari, lyijy, sinkki ja kulta) yli 1000 vuotta kun kaivos suljettiin lopullisesti vuonna 1988. Aluksi tärkein tuote oli hopeamalmi, sittemmin kupari ja lopulta lyijy.
Analyysi sulattamatta jääneistä malmi- ja kuonakappaleista, joita löydettiin arkeologisissa kaivauksissa Dünan lähellä, osoittaa, että Rammelsbergissä oli kaivostoimintaa jo 3. vuosisadalla j.Kr. Varhaisen asumuksen kerros sisälsi paitsi esiteollisen sulatuslaitteiston myös malmin jäänteitä, joita voidaan selvästi tunnistaa Rammelsbergin malmiksi. Rammelsbergin kaivos mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran noin vuonna 968.
1930-luvulla vaikeus rikastaa mineraali malmista oli vaahdotusta hyväksikäyttäen ratkaistu teknisesti ja natsit näkivät Rammelsbergin ja sen malmit ratkaiseviksi sotaponnistuksissaan. Tämä johti nykyisten maanpäällisten laitosten rakentamisen rinteessä olevine käsittelylaitoksineen ja Rammelsbergin kaivoskuiluineen.
Niiden yli 1000 vuoden jälkeen, jolloin lähes 30 miljoonaa tonnia malmia louhittiin, kaivos lopulta suljettiin Preussag-yhtiön toimesta 30. kesäkuuta 1988 mineraaliesiintymien lähes kokonaan ehdyttyä. Kansalaisjärjestö protestoi voimakkaasti suunnitelmia vastaan purkaa pinnalla olevia rakennelmia ja täyttää historiallisen maanalaisen kaivoksen käytäviä. Näin käytöstä poistettuun kaivokseen kehitettiin museo säilyttämään sen perintöä ja esittelemään kaivoksen historiaa ja sen tuotantolaitteita. Vuonna 1992 museo lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.
Vaikka historiallisessa kaivoksessa on useita omia erityisiä nähtävyyksiä, tämä esitys koskee museon maanpäällisiä rakennuksia Rammelsbergin alueella. Ne tarjoavat laajan kirjon teemoja käsitellessään kaivostoiminnan historiaa ja kulttuuria Ala-Harzissa.
Ennenkuin Rammelsbergin metalleja sisältävä malmi voitiin sulattaa, se oli rikastettava. Vuodesta 1936 tämä tehtiin mekaanisesti yhdessä tuon ajan nykyaikaisimmassa rikastuslaitoksessa. Täällä malmin murskaus, flotaatio ja kuivaus suoritettiin. Kolmessa vaiheessa malmi jauhettiin kunnes se oli jauhomaisen hieno ja kellui lietteenä. Vaahdotusprosessin aikana tapahtui malmissa olleiden mineraalien rikastuminen rikasteeksi. Tämä riskaste, saatuaan kuivua, lastattiin kärryille ja kuljetettiin Okerin, jossa sulatto sijaitsi.
Malminrikastamossa, joka hallitsee näkymää Rammelsbergissä, on vielä tänään jäljellä suurin osa niistä koneista, jotka kaivoksen sulkemiseen asti olivat toiminnassa täällä. Suuremman osan rakennuskompleksista voi kokea osallistumalla oppaan johtamalle kiertokävelylle rikastamossa, mutta eteläisessä osassa voi vierailla ilman opasta. Jalan kävijä voi seurata malmin kulkua.
Alkuperäisten koneiden keskellä esitellään mm. Rammelsbergin ainutlaatuiset mineraalit.
Keskusvoimalaitoksessa, jossa aiemmin tuotettiin sähköä, ovat maanalaiseen kaivokseen paineilmaa toimittaneet kompressorit yhä pystyssä - ikään kuin ne olisivat vasta nyt seisahtuneet.
Entisen kaivoksen varastorakennuksessa on kulttuurihistoriallinen näyttely. Se mitä kaivostyöläiset saavuttivat, miten he elivät ja miten heidän työnsä vaikutti kaupunkiin ja ympäristöön avautuu täällä.
Kuten useimmat Rammelsbergin maanpäälliset rakennukset, Die Kaue (kuivaushuone) on peräisin arkkitehtien Fritz Schuppin ja Martin Kremmerin piirustuspöydältä. Tyypillisiä ovat katosta roikkuvat vaatekorit. Ne välittävät vaikutelman toiminnasta, joka vallitsi täällä kaivoksen viimeisinä kultaisina päivinä.
(Vici Ståhlström)
Rammelsberg lies 1 km south-east of the German town of Goslar, in the Harz Mountains. Rammelsberg-Goslar is the largest and longest-lived mining and metallurgical complex in the central European metal-producing region. Its role was paramount in the economy of Europe for many centuries.
The mining history of the Rammelsberg occurred as a continuous process in different phases. Rammelsberg had been the site of mining for metalliferous ores and metal production (silver, copper, lead, zinc and gold) for over 1,000 years, when the mine finally closed in 1988. Initially the main product was silver ore, then later copper, and finally lead.
The analysis of unsmelted pieces of ore and slag found during archaeological excavations at Düna indicates a mining activity at Rammelsberg in the 3rd century AD. Layers of an early settlement contained not only pre-industrial melting equipment but also remains of ore, which could clearly be identified as Rammelsberg ore. Mining on the Rammelsberg is first mentioned in the records around the year 968.
In the 1930s the difficulty of mineral dressing the ore had been technically solved using froth flotation and the Nazis saw the Rammelsberg with its metal ores as vital to their war efforts. This led to the construction of the present-day surface installations with their hillside processing plant and the Rammelsberg shaft.
After more than 1000 years, during which almost 30 million tonnes of ore were extracted, the mine was finally closed by the Preussag company on the 30th of June 1988 as the mineral deposits had been largely exhausted. A citizens' association protested forcefully against plans to demolish the surface installations and fill in the historic underground mine workings. Consequently the disused mine was developed into a museum to preserve its heritage and display the history of the mine and its industrial equipment. In 1992 the museum became a UNESCO Heritage Site.
While the historic mine has a number of special attractions of its own, this presentation is about the museum buildings in the above ground area of Rammelsberg. They offer a wide spectrum of themes dealing with the history and culture of mining in the Lower Harz.
Before the ore of the Rammelsberg metals could be melted, it had to be dressed. Beginning in 1936, this was done mechanically in one of the most modern ore dressing plants of its time. Here crushing, floating, and dehydration of the ore was carried out. In three steps the ore was ground until it was flour-fine and floating in a slurry. During the froth flotation process, the enrichment of the minerals to ore concentrates took place. These concentrates, after having been dehydrated, were loaded into carts and transported to Oker, were the smelting plants where located.
The ore dressing plant, which dominates the view at Rammelsberg, still today houses the majority of the machines, which up to the closing of the mines were in operation here. The greater part of the complex can be experienced through participation in the ore dressing plant tour under the guidance of a mine guide, but the southerly part can be visited without a guide. On foot the visitors follow along the path of the ore.
In the midst of the original machines, amongst others the unique Rammelsberg minerals are presented.
In the central power plant, where electric power was formerly produced, the compressors, which supplied compressed air to the underground mine, are still standing ‒ as though they were only just now shut down.
In the storehouse building of the former mine a cultural history exhibit has been installed. What miners achieved, how they lived, and how their work affected the town and landscape is unfolded here.
Like most of the above ground buildings at Rammelsberg, the Kaue (drying room) comes from the drafting table of the architects Fritz Schupp and Martin Kremmer. Typical are the clothing baskets hanging under the ceiling. They convey an impression of the activity, which prevailed here during the last golden days of the mine.
(Vici Ståhlström)
Poäng ‒ Pisteet ‒ Points
☻☻☻☻☻
(Vici Ståhlström)
Adress – Osoite – Address
Rammelsberger Bergbaumuseum
Bergtal 19
D-38640 Goslar
Tyskland
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar