Den södra delen av Storhertigdömet Luxemburg blev från och med 1860-talet en av de viktigaste källorna för järnmalm i Europa, och för att regeringen dikterade, att malmen bara kunde brytas av företag som smälte den inom hertigdömet, byggdes några stora masugnskomplex. Esch-sur-Alzette, 15 km söder om staden Luxemburg, blev centrum för Luxemburgs stålindustri. Den är idag landets näst största stad med en befolkning på 31000 invånare.
Belval-fabriken byggdes mellan 1909 och 1912 av Gelsenkirchener Bergwerks AG på Escher Bësch, en samägd skog på mer än 200 hektar. Den ansågs på den tiden vara ett av de mest moderna stålverken i Europa och bestod av sex masugnar, som alla kunde producera mellan 240 och 250 ton gjutjärn per dag. En arbetsstyrka på mer än 2000 arbetare var anställd där 1912.
Den första utbyggnaden av platsen skedde 1919 och ytterligare en följde i efterdyningarna av andra världskriget. Mellan 1965 och 1979 ersatte tre nya masugnar de sex, som hade varit i bruk fram till 1960.
Stålindustrin genomgick en utdragen recession på 1980- och 90-talen. Belval var inget undantag: Luxemburgs sista operativa masugn, masugn B, stängdes i juli 1997 av Arbed, stålkoncernen i Luxemburg. Den västra delen av fabriksområdet övergavs, medan den resterande delen fortsätter att vara en produktionsanläggning för ArcelorMittal-gruppen. Ett område på 120 hektar blev tillgängligt för sanering. Totalt hade 1200 hektar mark i den södra delen av Storhertigdömet blivit öde som en följd av omstruktureringen av stålindustrin.
Nedmonteringsprocessen inleddes 1998. Bara masugnarna och några intilliggande byggnader skonades. Den 18 juni 2000 lades masugnarna A och B till "Inventaire Supplémentaire des Sites et Monuments Nationaux” (Tilläggsförteckning över nationella platser och monument), medan masugn C såldes, demonterades och återuppbyggdes i Kina.
År 2005 fattade Luxemburgs regering beslut om att inleda ett restaureringsprojekt på Belvals masugnar och det omgivande området, men beslutet kom att plågas av kontroverser och förseningar, som satte stopp för planerna och anläggningarna förblev orörda i ytterligare fem år. Men i februari 2011 fick projektet klartecken och restaureringsarbeten kunde börja.
Resterna av Storhertigdömet Luxemburgs två sista masugnar, som går tillbaka till 1965 respektive 1970, har nu bevarats i Belval tillsammans med två hallar, några Cowper-ugnar, koks- och malmbunkrar och ett representativt urval gasledningar. Denna struktur utgör Belvals industriella arv och har utvecklats som en del av det nationella centret för industriell kultur, som skall inrättas bland masugnarna.
Masugnar A och B i den tidigare Esch-Belval -anläggningen visar passerandet av en tidsålder, dokumenterar den flytande fasen av stålproduktionen och utgör de viktigaste sevärdheterna på Belval-området. Masugn A är nu öppen för allmänheten. Att göra masugnen tillgänglig för besökare ingår i en plan att införliva det tidigare stålverket i Belvals nya skepnad. I muséet har besökaren tillgång till en utsiktsplattform på 40 meters höjd, en stigning på 180 trappsteg. Vid ugnstoppen kan man njuta av utsikten över de nya delarna av Belval och dess omgivningar. När man går längs den markerade rutten träffar man på ett antal informationspaneler, som berätta mer om masugnens funktion och om hur gjutjärn produceras.
(Yngve Malmén)
Luxemburgin Suurherttuakunnan eteläosasta tuli 1860-luvulla eräs Euroopan tärkeimmistä rautamalmin lähteistä, ja koska hallitus saneli, että malmia sai louhia vain yritykset, jotka sulatti sen herttuakunnan sisällä, rakennettiin eräitä suuria masuunikomplekseja. Esch-sur-Alzettestä, 15 km etelään Luxemburgin kaupungista, tuli Luxemburgin terästeollisuuden keskus. Se on nykyään maan toiseksi suurin kaupunki, jossa asuu 31000 asukasta.
Belvalin tehdasta rakensi vuosina 1909 ja 1912 Gelsenkirchener Bergwerks AG Escher Bëschiin, yli 200 hehtaarin yhteisömetsään. Sitä pidettiin tuolloin yhtenä nykyaikaisimmista teräksen tuotantolaitoksista Euroopassa ja se koostui kuudesta masuunista, joista jokainen pystyi tuottamaan 240 ja 250 tonnin välillä valurautaa päivässä. Yli 2000 työntekijää työskenteli siellä vuonna 1912.
Alueen ensimmäinen laajennus tehtiin vuonna 1919 ja sitä laajennettiin edelleen toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Vuosien 1965 ja 1979 välillä kolmella uudella masuunilla korvattiin ne kuusi, jotka olivat olleet käytössä vuoteen 1960 asti.
Terästeollisuus kävi läpi pitkittyneen taantuman 1980- ja -90-luvuilla. Belval ei ollut poikkeus: Luxemburgin viimeinen käyvä masuuni, masuuni B, suljettiin heinäkuussa 1997 Arbedin, Luxemburgin teräsryhmän, toimesta. Tehdasalueen läntisestä osasta luovuttiin, kun taas jäljelle jäävä osa on edelleen ArcelorMittal-ryhmän tuotantokäytössä. 120 hehtaarin ala saatettiin ottaa uuteen käyttöön. Kaikkiaan 1200 hehtaaria maata suuriruhtinaskunnan eteläosassa muuttui joutomaaksi terästeollisuuden rakenneuudistuksen seurauksena.
Purkaminen aloitettiin vuonna 1998. Vain masuunit ja muutama viereinen rakennus säästyivät. 18. kesäkuuta 2000 masuunit A ja B lisättiin "Inventaire Supplémentaire des Sites et Monuments Nationauxiin” (Lisäluettelo kansallisista paikoista ja monumenteistä), kun taas masuuni C myytiin, purettiin ja pystytettiin uudelleen Kiinassa.
Vuonna 2005 Luxemburgin hallitus teki päätöksen aloittaa Belvalin masuunien ja ympäröivän alueen kunnostamishanke, mutta päätöstä vaivasi sittemmin kiistat ja viivästykset, jotka pysäyttivät nämä suunnitelmat ja tehdas pysyi vielä viisi vuotta koskemattomana. Helmikuussa 2011 hanke sai kuitenkin vihreää valoa ja kunnostustyöt voitiin aloittaa.
Jäänteet Luxemburgin suurherttuakunnan kahdesta viimeisestä masuunista vuosilta 1965 ja 1970, on nyt säilytetty Belvalissa kahden hallin, muutaman Cowper-uunin, koksin ja malmin bunkkereiden ja edustavan kaasuputkivalikoiman lisäksi. Tämä rakenne edustaa Belvalin teollisuuden perintöä ja on kehitetty osana kansallista teollisuuskulttuurin keskusta, jota on tarkoitus perustaa masuunien keskelle.
Masuunit A ja B entisessä Esch-Belvalin tuotantolaitoksessa kuvaavat erään aikakauden päättymistä, dokumentoivat teräksen tuotannon nestemäistä vaihetta ja ovat Belval-alueen merkittävimpiä maamerkkejä. Masuuni A on nyt avoinna yleisölle. Masuunin avaaminen kävijöille on osa suunnitelmaa sisällyttää entinen terästehdas Belvalin uuteen olemukseen. Museo tarjoaa pääsyn 40 m:n korkudessa olevalle näköalatasanteelle, kiivettävänä on 180 askelmaa. Masuunin yläosassa voi nauttia Belvalin uusien osien ja sen ympäristön näkymistä. Kävellessä pitkin merkittyä reittiä törmää useisiin tauluihin, jotka kertovat lisää masuunin toiminnasta ja miten valurautaa tuotetaan.
(Yngve Malmén)
The southern part of the Grand Duchy of Luxemburg from the 1860s became one of the principal sources of iron ore in Europe, and because the government dictated that ore could only be mined by companies who smelted it within the Duchy, some large furnace complexes were built. Esch-sur-Alzette, 15 km south of Luxemburg city, became the centre of Luxembourg’s steel industry. It is today the country’s second largest city with a population of 31,000 inhabitants.
The Belval Plant was built between 1909 and 1912 by the Gelsenkirchener Bergwerks A.G on the Escher Bësch, a community forest of more than 200 hectares. Considered at the time to be one of the most modern steel plants in Europe, it consisted of six blast furnaces, each capable of producing between 240 and 250 tonnes of cast iron per day. A workforce of more than 2000 workers was employed there in 1912.
The Belval Plant was built between 1909 and 1912 by the Gelsenkirchener Bergwerks A.G on the Escher Bësch, a community forest of more than 200 hectares. Considered at the time to be one of the most modern steel plants in Europe, it consisted of six blast furnaces, each capable of producing between 240 and 250 tonnes of cast iron per day. A workforce of more than 2000 workers was employed there in 1912.
The first extension to the site was in 1919 and a further extension followed in the aftermath of World War II. Between 1965 and 1979 three new blast furnaces replaced the six that had been in use until 1960.
The steel industry went through a prolonged recession in the 1980s-90s. Belval was no exception: Luxembourg’s last operational blast furnace, blast furnace B, was shut down in July 1997 by Arbed, Luxembourg's steel group. The west half of the site was abandoned, while the remaining part continues to be a production site for the ArcelorMittal group. An area of 120 hectares became available for redevelopment. In total, 1,200 hectares of land in the southern part of the Grand Duchy had become wasteland as a result of the steel industry restructuring.
The dismantling process began in 1998. Only the blast furnaces and a few adjacent buildings were spared. On 18 June 2000, blast furnaces A and B were added to the “Inventaire Supplémentaire des Sites et Monuments Nationaux” (Additional list of National Sites and Monuments), whereas blast furnace C was sold, dismantled and rebuilt in China.
In 2005, the Government of Luxembourg made a decision to begin a restoration project on the Belval blast furnaces and the surrounding area, but the decision was subsequently plagued by controversy and delays, which put a stop to any such plans and the plants remained untouched for an additional five years. However, in February of 2011, the project was given the go-ahead and the restoration works began.
The remains of the Grand Duchy of Luxembourg’s last two blast furnaces dating back to 1965 and 1970 respectively, have now been preserved at Belval with two halls, some Cowper stoves, coke and ore bunkers, and a representative range of gas pipes. This structure represents Belval’s industrial heritage and has been developed as a part of the National Centre for Industrial Culture, which is to be set up beneat the blast furnaces.
Blast furnaces A and B of the former Esch-Belval plant depict the passing of an age, documenting the liquid phase of steel production, and represent the most significant landmarks at the Belval site. Blast furnace A is now open to the public. Making the blast furnace accessible to visitors forms part of a plan to incorporate the former steel site into the new look of Belval. The museum offers access to the 40m high viewing platform, a climb of 180 steps. At the furnace top you can enjoy the view of the new urban districts of Belval and its surroundings. As you walk along the marked path you will see a number of information panels that will tell you more about the functioning of the blast furnace and about how cast iron is produced.
(Vici Ståhlström)
Poäng ‒ Pisteet ‒ Points
☻☻☻☻☺
(Yngve Malmén)
Adress – Osoite – Address
Hauts Fourneaux Belval
Avenue du Rock'n'Roll
L-4361 Esch-sur-Alzette
www.fonds-belval.lu
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar