Andrarums alunbruk är en tidig alunindustri vid Andrarum i Tomelilla kommun i Sverige. Alunskiffer bröts på platsen och förädlades till alun. Alun, som är ett dubbelsalt av kalium- och aluminiumsulfat, hade flera användningsområden vid färgning, pappers- och läderfabrikation och inom medicinen.
När Andrarums alunbruk som det första alunverket i Norden år 1643 var färdigt att tas i drift, anfölls området av Sverige och bruket raserades. I början av 1650-talet hade alunproduktionen slutligen stabiliserats och börjat ge avkastning. Mellan åren 1725 och 1752 ägdes och drevs bruket av Christina Piper och upplevde då sin storhetstid. Hon byggde upp en omfattande verksamhet, som under 1700-talet var en av de mera betydande industrierna i Sverige. Under 1700-talets mitt producerades där 600 ton alun om året. 300 män, kvinnor och barn var direkt sysselsatta med den tunga och smutsiga brytningen och anrikningen.
Alunskiffern bröts i dagbrott under vintern. Om somrarna brändes skiffern. Rostningen frigjorde svavel och en svavelsyrlig, gulvit rök syntes milsvida i det omgivande landskapet. Ett par veckor senare kunde man sedan ösa den rostade råvaran i stora kar och med vatten laka ur alunmolekylerna. Efter en reningsprocedur fick luten därefter svalna och kristallisera ut. Det kristallina alunet kunde sedan tas tillvara och packas på tunnor. Som biprodukt fick man vitriol och rödfärg.
Produktionen av alun upphörde 1906. Idag är de flesta spåren efter alunbruket i Andrarum försvunna. Man kan emellertid fortfarande med lätthet hitta de stora, röda slaggkullarna på bruksområdet.
När Andrarums alunbruk som det första alunverket i Norden år 1643 var färdigt att tas i drift, anfölls området av Sverige och bruket raserades. I början av 1650-talet hade alunproduktionen slutligen stabiliserats och börjat ge avkastning. Mellan åren 1725 och 1752 ägdes och drevs bruket av Christina Piper och upplevde då sin storhetstid. Hon byggde upp en omfattande verksamhet, som under 1700-talet var en av de mera betydande industrierna i Sverige. Under 1700-talets mitt producerades där 600 ton alun om året. 300 män, kvinnor och barn var direkt sysselsatta med den tunga och smutsiga brytningen och anrikningen.
Alunskiffern bröts i dagbrott under vintern. Om somrarna brändes skiffern. Rostningen frigjorde svavel och en svavelsyrlig, gulvit rök syntes milsvida i det omgivande landskapet. Ett par veckor senare kunde man sedan ösa den rostade råvaran i stora kar och med vatten laka ur alunmolekylerna. Efter en reningsprocedur fick luten därefter svalna och kristallisera ut. Det kristallina alunet kunde sedan tas tillvara och packas på tunnor. Som biprodukt fick man vitriol och rödfärg.
Produktionen av alun upphörde 1906. Idag är de flesta spåren efter alunbruket i Andrarum försvunna. Man kan emellertid fortfarande med lätthet hitta de stora, röda slaggkullarna på bruksområdet.
(Vici Ståhlström)
Andrarumin alunaruukki on varhainen alunan tuotantolaitos Andrarumissa, Tomelillan kunnassa Ruotsissa. Täällä alunaliusketta louhittiin ja jalostettiin alunaksi. Alunalla, joka on kalium- ja alumiinisulfaatin kaksoissuola, oli useita käyttöalueita värjäyksessä, paperin- ja nahanvalmistuksessa sekä lääketieteessä.
Kun Andrarumin alunaruukki ensimmäisenä alunalaitoksena Pohjoismaissa vuonna 1643 oli valmis käyttöön otettavaksi, Ruotsi hyökkäsi alueelle ja ruukki hajoitettiin. 1650-luvun alussa alunan tuotanto oli vihdoin vakiintunut ja alkanut tuottaa. Vuodesta 1725 vuoteen 1752 ruukin omisti ja sitä johti Christina Piper ja se eli silloin kukoistuskauttaan. Hän rakensi toiminnasta mittavan, sen ollessa 1700-luvulla eräs merkittävimmistä tuotantolaitoksista Ruotsissa. 1700-luvun puolessa välissä siellä tuotettiin 600 tonnia alunaa vuodessa. 300 miestä, naista ja lasta oli suoraan töissä raskaassa ja likaisessa luohinnassa ja rikastuksessa.
Alunaliuske luohittiin avoluohoksissa talvisin. Kesäisin liuske poltettiin. Pasutuksessa vapautui rikkiä ja rikkihappoinen, kellertävä savu näkyi peninkulmien päähän. Parin viikon päästä pasutettu raaka-aine voitiin lapioida isoihin sammioihin ja alunamolekyylit liuottaa veden avulla. Puhdistusoperaation jälkeen liuos sai jäähtyä ja kiteytyä. Kiteinen aluna voitiin sitten ottaa talteen ja pakata tynnyreihin. Sivutuotteina saatiin vitriolia ja punaväriä.
Alunan tuotanto loppui 1906. Tänään useimmat jäljet alunaruukista ovat hävinneet. Isot, punaiset kuonakummut ovat kuitenkin vielä helposti löydettävissä ruukin alueelta.
Kun Andrarumin alunaruukki ensimmäisenä alunalaitoksena Pohjoismaissa vuonna 1643 oli valmis käyttöön otettavaksi, Ruotsi hyökkäsi alueelle ja ruukki hajoitettiin. 1650-luvun alussa alunan tuotanto oli vihdoin vakiintunut ja alkanut tuottaa. Vuodesta 1725 vuoteen 1752 ruukin omisti ja sitä johti Christina Piper ja se eli silloin kukoistuskauttaan. Hän rakensi toiminnasta mittavan, sen ollessa 1700-luvulla eräs merkittävimmistä tuotantolaitoksista Ruotsissa. 1700-luvun puolessa välissä siellä tuotettiin 600 tonnia alunaa vuodessa. 300 miestä, naista ja lasta oli suoraan töissä raskaassa ja likaisessa luohinnassa ja rikastuksessa.
Alunaliuske luohittiin avoluohoksissa talvisin. Kesäisin liuske poltettiin. Pasutuksessa vapautui rikkiä ja rikkihappoinen, kellertävä savu näkyi peninkulmien päähän. Parin viikon päästä pasutettu raaka-aine voitiin lapioida isoihin sammioihin ja alunamolekyylit liuottaa veden avulla. Puhdistusoperaation jälkeen liuos sai jäähtyä ja kiteytyä. Kiteinen aluna voitiin sitten ottaa talteen ja pakata tynnyreihin. Sivutuotteina saatiin vitriolia ja punaväriä.
Alunan tuotanto loppui 1906. Tänään useimmat jäljet alunaruukista ovat hävinneet. Isot, punaiset kuonakummut ovat kuitenkin vielä helposti löydettävissä ruukin alueelta.
(Vici Ståhlström)
The Andrarum alumworks is an early production facility in the Swedish municipality of Tomelilla. Alum slate was excavated on site and refined to alum. Alum, which is a double salt of potassium and aluminium sulphate, had several uses within dyeing, produktion of paper and leather, and within medicine.
In 1643, when the alum production at Andrarum as the first alum production facility in the Nordic countries was about to start, the region was invaded by Sweden and the facility was destroyed. In the early 1650s the production of alum finally had stabilised and was generating a profit. Between 1725 and 1752 the site was owned and run by Christina Piper and it had its era of greatness during this time. She developed a sizable business, which during the 18th century was one of the more significant industries in Sweden. In the middle of the 18th century 600 tonnes of alum per annum was produced here. 300 men, women and children were directly occupied in currying out the heavy and dirty excavating and refining work.
The alum slate was excavated in the quarries in the winter time. During the summer the slate was roasted. Sulphur was released during the roasting process and an acidic, yellowish smoke could be seens miles away in the surrounding landscape. After a couple of weeks the roasted raw material could be transferred into big vats and the alum molecules extracted with water. Efter a purification procedure the liqour was allowed to cool down and crystallise. The crystalline alum was then collected and packed into barrels. As byproducts vitriol and red paint was obtained.
The production of alum seased in 1906. Today most traces of the alumworks have disappeared. One can, however, still easily find the huge, red slag piles on site.
In 1643, when the alum production at Andrarum as the first alum production facility in the Nordic countries was about to start, the region was invaded by Sweden and the facility was destroyed. In the early 1650s the production of alum finally had stabilised and was generating a profit. Between 1725 and 1752 the site was owned and run by Christina Piper and it had its era of greatness during this time. She developed a sizable business, which during the 18th century was one of the more significant industries in Sweden. In the middle of the 18th century 600 tonnes of alum per annum was produced here. 300 men, women and children were directly occupied in currying out the heavy and dirty excavating and refining work.
The alum slate was excavated in the quarries in the winter time. During the summer the slate was roasted. Sulphur was released during the roasting process and an acidic, yellowish smoke could be seens miles away in the surrounding landscape. After a couple of weeks the roasted raw material could be transferred into big vats and the alum molecules extracted with water. Efter a purification procedure the liqour was allowed to cool down and crystallise. The crystalline alum was then collected and packed into barrels. As byproducts vitriol and red paint was obtained.
The production of alum seased in 1906. Today most traces of the alumworks have disappeared. One can, however, still easily find the huge, red slag piles on site.
(Vici Ståhlström)
Poäng - Pisteet - Points
☻☺☺☺☺
Adress – Osoite – Address
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar